sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Sukupuuttoon kuolleet???




Ollaan nyt kolmisen kuukautta etsitty kaikista kaupoista joissa ollaan käyty, mutta ei mistään löydy pojalle klassista keltaista kylpyankkaa. Mihin ne on kaikki joutuneet? Onko dinosaurusten kohtalo toistunut keltaisten kylpyankkojen kohdalla?

Kävin tänään viemässä keskimmäisen kummisedän kotiinsa, mutta matkan varrella poikettiin äitinsä asunnolla. Paljon siellä ei tavaraa ollut ja sekin oli jo pakattu jätesäkkeihin. Kahdet sukkapuikot (3 mm ja 2,5 mm á 5 kpl) ja kaksi virkkuukoukkua (1,25 mm ja 2,5 mm) sekä säkillinen vaaleita lankoja oli käsityötarvikkeet jotka sain sieltä ottaa mukaani. Lisäksi ilmeisesti Seijan itsensä tekemiä (tiffany?)lasitöitä kaksi enkeliä ja kolme talitinttiä otin ikkunakoristeiksi. Kaikille lapsille pehmolelu (nalle puh, musta puudeli ja mollamaija), muutama lautanen, uunivuoka, Kivi -tuikkukippo, kaksi pientä aalto-vaasia (toinen on sellainen matala), rikkaimuri, pari pyyhettä (käytin astioiden pakkaamiseen), pelaamattomat Skip Bo -kortit. Kovin on ihmisen elämää hassua katsoa tuollaisessa läjässä, tavaroita jotka ovat olleet tärkeitä mutta joille jälkikasvu ei juuri anna arvoa.

Uskon että Seija olisi halunnut että lapsemme saavat nuo pehmot ja oletan että Seija olisi myös halunnut käsityötarvikkeet antaa mulle.

Mutta nyt pitää mennä taas tekemään ruokaa. Pojalle eilen keitin lihaa ja pilkoin sen pakastimeen. Mutta peruna-porkkanaa ei pojalle tällä hetkellä pakastimessa ole. Jos teen "Ixun soosin" ja riisiä meille muille, niin riisiä riittää pojallekin (keitän aina ilman suolaa).

2 kommenttia:

  1. Ankkoja oon nähny tiimarissa, vappareissa , sittareissa ja honkkareissa sekä muovitukussa.

    VastaaPoista
  2. Mein tuppukylässä ei ole sittaria eikä muovitukkua. Euromarket, s-market, k-supermarket, vapaavalinta, hongkong, tiimari, muutama siva, valintalato... Kaikki myy ei oota kun kysyy kylpyankkoja!

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers