Tällainen prinsessa

Parempaa kuvaa ei vielä ole saatavilla, mutta tämä on varsin uudesta kansalaisesta otettu kuva.

Tyttö syntyi Vammalan aluesairaalassa maanantaina 20.8. klo 14.13. Pituutta 51 cm ja painoa 3680 grammaa, pipon pitää olla 35 cm :)

Hormonihuuruissa täällä mennään :)

Kolme vuotta sitten (Synnytyskertomus)

Tässä vanhasta blogistani kaivettu kertomus siitä miten asiat sujuivat kolme vuotta sitten.

Sunnuntaina 6.5. illansuussa lorahti pikkareihin jotain "ektoplasmaa" jonka hetkeä myöhemmin tajusin limatulpaksi. Meni ehkä vartti ja housuihin lorahti lisää jotain. Hain housuihin pikkuhousunsuojan joka sitten hetkeä myöhemmin kastui sekin ja tässä vaiheessa (kello noin kuusi illalla) tajusin, että lapsivettähän sieltä lorahtelee, enkä suinkaan pissi pöksyihini. Kahdeksan aikoihin alkoi pikkuisen supistella ja soitin synnärille että mitenkäs pitäisi menetellä. Sieltä annettiin ohjeeksi saapua paikalle sitten kun siltä tuntuu.

Pakkailin tytöille tavaroita mummulaa varten ja mies sitten kävi viemässä tytöt sinne noin puoli yhdeksältä illalla, ettei sitten yöllä tarvitse herätellä ketään, kun nimittäin luulin ja oletin että yön aikana syntymä sitten tapahtuu.

Sairaalaan lähdettiin ajelemaan puolen yön jälkeen ja perillä olimme noin 00.45 ja paikat vasta kolmisen senttiä auki. Supistelu ei siis ollut ollut tarpeeksi tehokasta. Yön aikana hiipuivatkin jopa ja sain nukuttua jokusen tunnin neulonnan ohella. Kätilökin vaihtui ja tehtiin uudelleen sisätutkimus aamukahdeksalta, jolloin tilanne oli edelleen sama. Kätilö ja lääkäri olivat molemmat sitä mieltä, että pitäisi laittaa oksitosiinitippa jouduttamaan koska lapsivesi oli vihreää ja omat supistukset tehottomia.

Kävimme miehen kanssa kävelyllä ulkona (ja neuvolassa perumassa seuraavalle päivälle varatun aikani sekä pankissa nostamassa hieman käteistä kun olin unohtanut oman lompakkoni oman autoni kojelaudalle...) jonka jälkeen palatessamme huoneeseen, oli sinne kärrätty tippatolppa. "kaverini" seuraaville viidelle tunnille. Melkein heti tipan laiton jälkeen alkoi supistuksiin tulla potkua. Yhden jälkeen ne alkoivat olla jo aika kipeitäkin enkä osannutkaan enää rentouttaa itseäni kuten nuoremman tytön synnytyksessä. Tai sitten se vain johtui noista tipan vauhdittamista supistuksista. Menin suihkuun, mutta lämmin vesi ei tehnyt minulle autuasta oloa kuten se monille tekee (eli amme ei olisi varmaankaan sopinut minulle jos sellainen olisi ollut käytettävissä).

Noin puoli kahdelta supistukset alkoivat olla jo sietorajan yläpuolella ja soitin kätilön tarkistamaan kohdunsuun tilanteen. Auki
vasta neljä senttiä! Alkoi iskeä pienimuotoinen paniikki. Ellei tämä tästä piakkoin ala joutumaan, niin sektio saattaisi olla edessä ja sitä en todella halua. Supistukset tekivät oikeasti kipeää ja aloin puhua kätilölle että jotain kivunlievitystä haluaisin. MS-tautini takia minulle ei kovin heppoisin perustein kuulemma epiduraalia laiteta, tosin sitä en edes halunnut, se ei ole ollut kivunlievityksessä koskaan ykkösenä (eikä sellaista mulle ole koskaan laitettukaan missään yhteydessä) vaan kyselin parakervikaalipuudutusta. Sellainen mulle luvattiin kunhan saliin päästäisiin. Ja sinne lähdettiinkiin aika tarkkaan kahden aikaan. (Samaan aikaan seinän toisella puolella äitipolilla oli kaverini Eini 36-viikon tarkastuksessa ja ultrassa) Tässä välissä kätilö vaihtui jälleen kerran.

Uusi kätilö kyseli toiveitani ponnistusasennosta, ja kerroin, että olen jo kahdesti aiemmin halunnut koittaa jakkaraa, mutta silloin se ei ole käynyt päinsä. Nyt jakkara laitettiin valmiiksi ja minä höngin ilokaasua hullun kiilto silmissä. Lopulta vartin yli kaksi lääkäri laittoi kohdunkaulalle
puudutteen ja
se toimi.

Seitsemää minuuttia vaille kolme olinkin jo kokonaan auennut ja siirryttiin jakkaralle. Wau!
Siinä löysin heti suunnan johon ponnistaa ja poika syntyikin kolmen
seuraavan supistuksen myötä. En tiedä sitten onko loimaalainen tapa muuttunut,
vai onko kohdalleni osunut kahdesti aiemmin sen verran laiskoja kätilöitä etteivät ole viitsineet kyykkiä lattialla. No tuo tuli
kuitenkin koettua ja hyväksi havaittua.

Ensi-imetyksen jälkeen isä kylvetti pojan ja hänet mitattiin. 50 cm 2,840 kg ja pipo komeat 36 cm.

Omat vaurioni synnytyksestä rajoittuivat jälleen siihen julmettuun mustelmaan kämmenselässä
ja pariin pintanaarmuun alapäässä.
Olisin valmis tuohon vielä neljännenkin kerran, mutta mies ei. Oli kuulemma niin paljon
kamalamman näköistä kuin tytöistä aikoinaan.

Hohhoijaa

Hitusen hermostuttaa jo valmiiksi ensi maanantai. Vähän ennen kuin herää niin tarttis olla jo hyvän matkan päässä työhaastattelussa. Iiik!

Tänään pitää käydä kaupassa tankkaamassa maitoa, muuten tuota sapuskapuolta onkin ihan kiitettävästi. Tänään pitää myös saada valmiiksi yksi sytomyssykkä kun olen sellaisen luvannut S&S:n keräyspisteeseen toimittaa :) Myös ompelukonetta pitää koulutella tänään; niitä äitienpäivälahjoja voisi vaikka ommella valmiiksi jos sitten lauantai-illalla saisi ne täyteltyä ja viimeisteltyä... Täytevanu kun on vieläkin ostelematta. Samalla kun täytevanun ostaa, niin pitää ostaa tuohon ompelumasiinaan uusia puolia, en todellakaan tiedä minne olen ne kolme muuta koneen mukana tullutta puolaa onnistunut säilömään... Jossain tosi hyvässä tallessa ovat kun en ole löytänyt.

Tänään tulee kolme vuotta täyteen siitä kun olen itse viimeksi saanut antibioottia... Tänään siis poika täyttää 3 vuotta! Mihin ihmeeseen se aika hupenee? Meillä on hyvin ja erittäin tahdokas pienimies joka haluaa auttaa kaikessa mutta jos asiat menee pyllylleen, niin silloin sen kyllä kuulevat kaikki kilometrin säteellä olevat elolliset ja elottomatkin... Synttärikekkerit järjestetään vasta viikon päästä sunnuntaina kun tämä viikonloppu on äitienpäiväviikonloppu.

Hyvää syntymäpäivää tyttäreni!

Miten se aika kuluukaan. Seitsemän vuotta on mennyt hujauksessa!

Seuraavanlainen oli keskimmäisen syntymä: (synnytystarina kopioitu vanhasta blogistani)

Viikkoja oli kertynyt jo 40+5 ja olin päiväunilla esikoisen kanssa. Hän heräsi ja pyysi tisua, siinä hetken imetettyäni havaitsin ensimmäisen supistuksen n. klo 18.30. En vielä riemuinnut, koska kahdesti aiemminkin oli ollut huijarisupistuksia. Mutta hetken kuluttua tajusin, että nämä eivät olekaan samanlaisia kuin ne vaan ihan selkeästi napakampia. Lähetin miehelle tekstiviestiä, että voisi leimata itsensä työmaalta ulos kahdeksalta. Niin hän tekikin ja oli kotona vähän vaille yhdeksän. Tällä välin olin pakannut Amandalle leluja ja vaatteita kassiin mummulassa oloaikaa varten ja saanut kellotetuksi n. kolmen minuutin välein tulevia supistuksia, jotka tuntuivat vaan eivät sattuneet.

21.20 suljimme kotioven takanamme ja sairaalassa olimme tasan klo 22. Kätilön tekemässä sisätutkimuksessa olin 4-5 cm auki (tuo ei oikein tiennyt kumpi olisi ollut oikeampi lukema) ja pääsimme suoraan saliin ja käyrille. Istuessa supistusten väli harveni noin kuuteen minuuttiin. Kaikki oli ok ja pääsin piuhoista kävelylle. Menimme miehen kanssa katsomaan Drew Carey Show'ta josta en kyllä muista mitään... Seisten supistuksiin tuli taas lisää pontta ja menimme tarkistuttamaan tilanteen noin klo 23, silloin ehdotettiin kalvojen puhkaisua mutten vielä suostunut vaikkei edistymistä ollutkaan tapahtunut. Käyrää seurattiin myös hetken, eikä siinäkään ollut tapahtunut muutosta joten taas kävelylle.

Hieman ennen puoltayötä halusi taas tietää että missä mennään ja kun ei vieläkään ollut tapahtunut mitään päätin suostua kalvojen puhkaisuun. Vesi oli vihreää, joten loimaalaiseen tapaan sain unohtaa jakkarasynnytyksen. Supistukset tuntuivat hetken napakammilta ja tulivat n. 3 min välein, mutta sitten harvenivat kahdeksaan minuuttiin... Makuuasennossa supistuksia oli kamala ottaa vastaan kun en osannut paikallistaa rentoutettavia lihaksia, mutta istuen supistukset oli helppo ottaa vastaan rentona! Yhdeltä yöllä kätilö ehdotti oksitosiinitippaa kiihdyttämään suppareita, mutten suostunut. 01.08 tehtiin sisätutkimus ja olin auki vasta 7 cm. 01.12 minulle tuli pissahätä kun olin juonut aika paljon Jaffaa ja vettä (siellä salissa kun on olevinaan hirmu kuuma!) ja nousin seisomaan ja lähdin kävelemään kohden vessaa. Sängyn päätyyn asti ehdittyäni ei enää ollutkaan tarvetta mennä vessaan, sillä vauvan pää tyhjensi rakkoni siinä paikassa, enkä meinannut päästä takaisin sängylle millään. Tässä vaiheessa meinasi iskeä paniikki... Koita siinä sitten liikkua mihinkään kun toisen pää on konkreettisesti jalkojen välissä! Kätilö se vaan koitti väittää ettei se sieltä vielä tule... Mutta kun olin päässyt takaisin sänkyyn, niin jopa joutui kätilökin hämmästyksekseen toteamaan että tässähän tämä pää jo onkin...!!!

Hengitystiet imettiin ja sitten sain ponnistaa loppulapsen maailmaan. Ja sitten toisen kerran kätilö joutui ihmettelemään; mikä aika ponnistusvaiheeseen se kun ei kestänyt minuuttiakaan! Tyttö syntyi siis 01.14 ja jälkeiset 10 minuuttia myöhemmin. Kun kysyin kätilöltä, että mitä vaurioita tuli (tuo ei ollut vielä ehtinyt katsoa) kun olin ihan varma että kun tytöllä oli noin kiire niin repeämiltä tuskin vältyttiin, mutta... kätilön silmät laajenivat hämmästyksestä kun hän totesi ettei mitään vaurioita ollut tullut!! Olinpa itsekin hämmästynyt! Enkä mitään muuta kivunlievitystä tarvinnut kuin aiemmin opettelemani rentoutumistekniikan: kun supistus tuli, "pakotin" itseni rennoksi ja läähätin kuin 10 km juossut koira. Supistuksen ensimmäinen sekunti hieman sattui, mutta loppu supistus ei sitten enää tuntunut kunnolla edes pahalta. Tuntui muttei sattunut.

Koska mitään tikkauksia ei tarvinnut suorittaa menin mukaan seuraamaan mittaukset ja punnitukset sekä erittäin kinaisen tyttömme ensikylvyn. Eipä ole kovin moni äiti varmaankaan itse ottanut noista tilanteista kuvia? Mittauksen tulokset: pituus 51 cm ja hatun koko 34,3 cm ja puntari kiikkui 3390 ja 3400 gramman välillä, joista kätilö valitsi sen pienemmän.

Jo salissa kuulin pienen nyyttimme nieleskelevän kun hän imi rintaani, joten maidon noususta en ollut huolissani (miksi olisinkaan, enhän ollut esikoisen imetystäkään vielä lopettanut...). Seuraavana päivänä lastenlääkäri tutki Iidan ja antoi kotiutumisluvan jollaisen itsekin sain kun valitin ettei sairaalassa osaa terve ihminen nukkua. Viivyimme siis kaikkineen 1½ vrk sairaalassa... vaikkakin kolmesta joudumme maksamaan :(