Hyvää syntymäpäivää tyttäreni!

Miten se aika kuluukaan. Seitsemän vuotta on mennyt hujauksessa!

Seuraavanlainen oli keskimmäisen syntymä: (synnytystarina kopioitu vanhasta blogistani)

Viikkoja oli kertynyt jo 40+5 ja olin päiväunilla esikoisen kanssa. Hän heräsi ja pyysi tisua, siinä hetken imetettyäni havaitsin ensimmäisen supistuksen n. klo 18.30. En vielä riemuinnut, koska kahdesti aiemminkin oli ollut huijarisupistuksia. Mutta hetken kuluttua tajusin, että nämä eivät olekaan samanlaisia kuin ne vaan ihan selkeästi napakampia. Lähetin miehelle tekstiviestiä, että voisi leimata itsensä työmaalta ulos kahdeksalta. Niin hän tekikin ja oli kotona vähän vaille yhdeksän. Tällä välin olin pakannut Amandalle leluja ja vaatteita kassiin mummulassa oloaikaa varten ja saanut kellotetuksi n. kolmen minuutin välein tulevia supistuksia, jotka tuntuivat vaan eivät sattuneet.

21.20 suljimme kotioven takanamme ja sairaalassa olimme tasan klo 22. Kätilön tekemässä sisätutkimuksessa olin 4-5 cm auki (tuo ei oikein tiennyt kumpi olisi ollut oikeampi lukema) ja pääsimme suoraan saliin ja käyrille. Istuessa supistusten väli harveni noin kuuteen minuuttiin. Kaikki oli ok ja pääsin piuhoista kävelylle. Menimme miehen kanssa katsomaan Drew Carey Show'ta josta en kyllä muista mitään... Seisten supistuksiin tuli taas lisää pontta ja menimme tarkistuttamaan tilanteen noin klo 23, silloin ehdotettiin kalvojen puhkaisua mutten vielä suostunut vaikkei edistymistä ollutkaan tapahtunut. Käyrää seurattiin myös hetken, eikä siinäkään ollut tapahtunut muutosta joten taas kävelylle.

Hieman ennen puoltayötä halusi taas tietää että missä mennään ja kun ei vieläkään ollut tapahtunut mitään päätin suostua kalvojen puhkaisuun. Vesi oli vihreää, joten loimaalaiseen tapaan sain unohtaa jakkarasynnytyksen. Supistukset tuntuivat hetken napakammilta ja tulivat n. 3 min välein, mutta sitten harvenivat kahdeksaan minuuttiin... Makuuasennossa supistuksia oli kamala ottaa vastaan kun en osannut paikallistaa rentoutettavia lihaksia, mutta istuen supistukset oli helppo ottaa vastaan rentona! Yhdeltä yöllä kätilö ehdotti oksitosiinitippaa kiihdyttämään suppareita, mutten suostunut. 01.08 tehtiin sisätutkimus ja olin auki vasta 7 cm. 01.12 minulle tuli pissahätä kun olin juonut aika paljon Jaffaa ja vettä (siellä salissa kun on olevinaan hirmu kuuma!) ja nousin seisomaan ja lähdin kävelemään kohden vessaa. Sängyn päätyyn asti ehdittyäni ei enää ollutkaan tarvetta mennä vessaan, sillä vauvan pää tyhjensi rakkoni siinä paikassa, enkä meinannut päästä takaisin sängylle millään. Tässä vaiheessa meinasi iskeä paniikki... Koita siinä sitten liikkua mihinkään kun toisen pää on konkreettisesti jalkojen välissä! Kätilö se vaan koitti väittää ettei se sieltä vielä tule... Mutta kun olin päässyt takaisin sänkyyn, niin jopa joutui kätilökin hämmästyksekseen toteamaan että tässähän tämä pää jo onkin...!!!

Hengitystiet imettiin ja sitten sain ponnistaa loppulapsen maailmaan. Ja sitten toisen kerran kätilö joutui ihmettelemään; mikä aika ponnistusvaiheeseen se kun ei kestänyt minuuttiakaan! Tyttö syntyi siis 01.14 ja jälkeiset 10 minuuttia myöhemmin. Kun kysyin kätilöltä, että mitä vaurioita tuli (tuo ei ollut vielä ehtinyt katsoa) kun olin ihan varma että kun tytöllä oli noin kiire niin repeämiltä tuskin vältyttiin, mutta... kätilön silmät laajenivat hämmästyksestä kun hän totesi ettei mitään vaurioita ollut tullut!! Olinpa itsekin hämmästynyt! Enkä mitään muuta kivunlievitystä tarvinnut kuin aiemmin opettelemani rentoutumistekniikan: kun supistus tuli, "pakotin" itseni rennoksi ja läähätin kuin 10 km juossut koira. Supistuksen ensimmäinen sekunti hieman sattui, mutta loppu supistus ei sitten enää tuntunut kunnolla edes pahalta. Tuntui muttei sattunut.

Koska mitään tikkauksia ei tarvinnut suorittaa menin mukaan seuraamaan mittaukset ja punnitukset sekä erittäin kinaisen tyttömme ensikylvyn. Eipä ole kovin moni äiti varmaankaan itse ottanut noista tilanteista kuvia? Mittauksen tulokset: pituus 51 cm ja hatun koko 34,3 cm ja puntari kiikkui 3390 ja 3400 gramman välillä, joista kätilö valitsi sen pienemmän.

Jo salissa kuulin pienen nyyttimme nieleskelevän kun hän imi rintaani, joten maidon noususta en ollut huolissani (miksi olisinkaan, enhän ollut esikoisen imetystäkään vielä lopettanut...). Seuraavana päivänä lastenlääkäri tutki Iidan ja antoi kotiutumisluvan jollaisen itsekin sain kun valitin ettei sairaalassa osaa terve ihminen nukkua. Viivyimme siis kaikkineen 1½ vrk sairaalassa... vaikkakin kolmesta joudumme maksamaan :(