Aamuhetket on toisaalta kivoja

Taas pesukoneet jylläävät. Olen kaffeeni hörppinyt ja poika nukkuu. Tytöt lähtivät taksille ja koira sekä kissa ovat aamulenkkinsä juosseet tuossa pirtin ja kamarin välillä. (Noilla otuksilla [Pete ja Masse] on tullut tavaksi justa peräkanaa muutaman kerran taloa päästä päähän, milloin kumpi ajaa sitä toista takaa, eli ihan hyväntahtoista jahtaamista)

Toissayö meni aika pipariksi. Masse oli urhea ja reipas pieni kissa; otti metsähiiren kiinni täältä sisältä! No, tiedättehän kissat; saaliilla pitää leikkiä aika kauan ennen kuin sen voi syödä (jos se vain on syötäväksi kelpaava). No Masse leikki ja leikki kunnes Pete havahtui ja hoksasi että kissalla on jotakin mielenkiintoista... Sitten sitä piti koittaa ottaa pois mihin Masse ei tietenkään suostunut ja säntäsi hiiri suussaan meidän sängylle, jonne Petellä ei oikeasti ole mitään asiaa, mutta pyrki perässä. Ja kun tämä tapahtui varmaan 15 kertaa, niin arvata saattaa että uni karkasi jonnekin.

Eilen tosiaan kävin Tampereella kuskaamassa Einiä. Oli kiva nähdä kuinka onnesta mykkyrällä ystäväni olikaan kun sitä pientä karvapalloa mentiin noutamaan. Hymy oli koko matkan ympäri pään. Edes siinä vaiheessa hymy ei hyytynyt kun hän kaivoi melkoisen kasan seteleitä lompakostaan. Muistan tunteen, sillä vasta tämän vuoden puolellaan minäkin tein saman; eli "maksoin itseni kipeäksi" koirasta. Koirasta, jollaisesta olin piiiiitkään haaveillut.

Mentiin tosiaan mun autolla (Eini toki maksoi bensat) ja kun tuolla on hyvää moottoritietä jonkin matkaa, niin pikkuinen pirulainen istahti olkapäälle ja kuiskutteli että koitapa mitä tämä auto kulkee... No koitin. Hienosti ottaa oman mittarin mukaan 150 km/h ja vähän enemmänkin. Hiukka vajaassa 160 km/h nopeudessa alkaa jostakin hiukan tärisemään ja värisemään, joten siinä lienee se maksimi. No tulipa karstat poltettua koneesta ;)

Nyt pitäisi käyttää tämä viimeinen hetki rauhallisesta aamusta neulomiseen, että saisin lopultakin nuo äidin sukat valmiiksi. Ei puutu enää kovin montaa senttiä.