sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Meinas iskee paniikki

Kun tuo hyökkäyspipo oli kavennuksia vailla (ja silloin 9 tuumaa pitkä) ja lankaakin vielä reilusti jäljellä, niin ajattelin että teen siihen vielä yhden mallikerran. Sitten kävikin ilmi (kavennuksissa) että lanka ei riitäkään, siis toinen väri. Hätäpäissäni sitten tilasin kerän lisää, mutta paria tuntia myöhemmin päätin sittenkin purkaa ja aloittaa kavennukset siitä mistä ne alkujaan pitikin.

Sitten alkoi takkuaminen. En millään meinannut saada mallikerrasta enää kiinni. Lievä paniikki iski. Eikun purkua lisää silmukka kerrallaan ja lopulta sain kiinni oikeista ja nurjista oikeissa kohdissa. Kello olikin sitten taas yksi yöllä kun sain vetää langan läpi viimeisistä viidestä silmukasta. Langanpäiden päättely ja pipo loppuyöksi odottelemaan. Tässä ihan kohtapian käyn höyryttämään tuon teelmyksen. Sitten pakkaan sen ja passitan Posti-Paten kulkemaan tuonne Pukkilan kupeeseen.

Mut tässä se on mun päässäni!


Keittiömme alkaa jo lähennellä täydellistä. Nuohousluukut on saatu paikoilleen ja tulisijojen luukut on paikoillaan, tosin ne vaativat vielä useamman päivän kuivumista ennen kuin voi kuvitellakaan tulien laittoa, mutta nyt näyttää jo positiiviseltä.

Eilen uuni oli jälleen ahkerassa käytössä. Tehtiin pari pizzaa "The pizzapohjan" päälle ja jälkiruuaksi jälleen rahkapiirakkaa. Nam!

Saunassakin käytiin. Poika kevätkääryleenä läksi saunomaan :)

2 kommenttia:

  1. Voi miten kiva, että tänne lähtevässä pipossa on ollut pikkusen hankaluuksia :D Nyt sitten tutkin suurennuslasin kanssa koko pipon, josko joku ihan pienenpieni virhe olisi siihen pujahtaunut, että voisin syyttää sitä suutariksi :)

    Olisi se niin kiva vielä pysyä elossa.

    :D

    VastaaPoista
  2. :) Joo, ihan rauhassa tutkailet, sen verran moneen kertaan se tuli tehtyä, että uskoisin kaiken olevan niinkuin pitää. Pituutta siinä riittää, kuvastakin sen näkee.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers