lauantai 11. lokakuuta 2008

Massu täynnä

Sain eilen valmiiksi kolmannet Tuulan sukat. Tällä kertaa suoraan kokoa pieni vauva. Sinisestä 7 veljestä -langasta ja kohdehan näille on huomenna nimiäisiään juhliva siskoni poika. Kortti pitäisi vielä askarrella. Ehkä teen samanmoisen kuin tein ex-pomolle...

Eilen tuli kipsit seiniin tuohon palomuurin kohdalle ja hellan liesitaso muurattua paikoilleen ja samalla levyn viereen kivilaatat. Viikolla saadaan sitten jo varovasti lämmitellä tuota leivinuunia. Hyvä homma!

Nyt olen neulonut taas niitä hattuhyökkäyksen jalkoihin jääneitä isän sukkia Novitan Nalle sesonkilangasta (Syksy). Kai nekin ennen pitkää valmistuu.

On ollut vähän vaisu tämä päivä. Matalapainekeli taitaa vaivata paitsi itseäni, niin myös Vuodatuksen palveluita (jaa mitä?) sekä puhelinlinjoja, joita pitkin bitin pitäisi tänne meille (ja täältä meiltä pois) liikkua. Vettä tihkuttaa koko ajan ja on niin syksyisen ankea keli. Pitäisi sekä salaiselle neuleystävälle että salaiselle kirjaystävälle laittaa paketit kasaan. Jotkin kortit niihinkin väkästää, mutta kun jotenkin niin väsyttää...

Jos menen nukuttamaan pojan ja jään itsekin hetkeks koisimaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers