Meillä on täällä aika viileää. Ollaan oltu sen verran flunssassa ettei ole ollut jaksuja lähteä _vielä_ puuvajaan, mutta kai tästä tarttis. Valitettavasti leivinuunia ei voi vielä lämmittää, sehän lämmittäisi lähes koko torpan.
Nyt aamulla keskimmäinen kysyi, että onko hänellä villapaitaa... Eipä löytynyt joten lupasin neuloa hänelle. Tyttöjen lähdettyä koulutaksille, meninkin mylläämään lankakoreja ja käsiini osui pussi, jossa on keskimmäisen kummisedän äitivainaan jäämistöstä talteen otetut langat. Aloin miettimään aikaa taaksepäin...
1996-1997 pyörein kaupungilla ystäväni Katjan kanssa aika paljonkin. Samoissa porukoissa liikkui myös mieheni ja keskimmäisen kummisedän veli. Tämä viimeksi mainittu tiemmä oli iskenyt silmänsä minuun. Jos, ja jos... No, kuitenkin jos olisi jotain siitä seurannut ja kaikki mennyt muuten kuin nyt, niin anoppini olisi nyt sitten kuollut.
Mutta mitäs näitä miettimään. Menneet on menneitä eikä mulla ole koskaan ollut tuota keskimmäisen kummisedän isoaveljeä kohtaan muita kuin kaverillisia tunteita, jokin vain ei "natsannut" kohdalle toisin kuin miehen kanssa johon rakastuin silmittömästi kun ekan kerran juteltiin. Aika ajoin tämä harmaahko arki lyö kasvoille märän rätin lailla, mutta silti niistä yli 11 vuoden takaisten tapahtumien muisteleminen tuo lämpimän olon. Jotain on siitä kuumasta 1997 kesästä jäänyt :)
Mutta jotta harmaahko arki olisi vähän lämpimämpi, niin pitänee tästä mennä laittamaan pesukone pesemään pyykkiä. Nyt kun mulla on taas pesuainetta, kiitokset Einille että jaksoi toimia kuriirina! (Einin työpaikalla myydään Allegroa työntekijöille hieman halvemmalla kuin vakiokuluttajahinta on)
Niin ja mieskin on taas vähän paremmalla tuulella. Oli työnjohdon taholta kuullut että lomautuksensa tuskin tulee olemaan kovin montaa viikkoa, eli ei kuulemma kannata alkaa epätoivoisesti etsimään uutta työpaikkaa. Koneistajathan tuonne ekana takaisin pyydetään kun kaivureita taas aletaan tekemään. Asentajat pyydetään sitten vasta viimeisenä, kuten ovat nyttenkin viimeisenä lähdössä pakkolomille.
Vaikka arki rakastamansa ihmisen kanssa tosiaan voi olla joskus hieman harmaata, onni asuu silti pienissä hetkissä ja kun tavoittaa sen taianomaisen tunteen mistä kaikki sai alkunsa, huomaa olevansa hyvin, hyvin onnellinen. :O) Samoin kullanarvoiset ihanat ystävät tuovat auringon ankeampaankin päivään.
VastaaPoista