torstai 23. lokakuuta 2008

Voi hulinaaa

Siskoni kirjoitti omassa blogissaan että Turku on nyt kuitenkin kumoamassa kestovaippakiellon päiväkodeissa. Hyvä juttu.

Meillä oli tänään aamulla hulina-aamu. Tyttöjä ei meinannut millään ilveellä saada hereille ja aamutoimiin. Lopulta 7 aikaan istahtivat aamiaiselle. Ja sittenkin mölisivät kaikkea turhanpäiväistä, siis suu kävi vaan ei syömistarkoituksessa. Poika yleensä nukkuu tuonne 9 tai 10 asti, mutta tänäänpä heräsi tuohon tyttöjen vetkuttelun aikaansaamaan melskeeseen ja sekin vielä hidasti aamun toimintoja (koita sitten leikata juustosta siivuja yhdellä kädellä... vielä veitsellä kun höylä on hukassa). Lopulta 5 minuuttia ennen kuin taksi tulee hakemaan tien päästä keskimmäinen alkaa paniikissa etsimään reppuaan, jonka piti olla keittiössä valmiina. Lopulta se löytyi kerrossängyn alta... Mitä ihmettä se siellä teki?

Nyt kun poika nukkuu jälleen, voisinkin varmaan ottaa neulepuikot ja Lumpy Bumpy-pallo esiin ja aloitella miehen rastapipaa. Kun tuon astianpesukoneenkin jo pistin tekemään töitään.


Ja edelleen enempi kuvattomia kirjoituksia kun ei sitä kameraa ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers