torstai 22. tammikuuta 2009

Vastausta haasteeseen

Lily heitti haasteen: "Miettikää mihin teille mielihyvää tuoviin asioihin teillä ei ole ollut aikaa paneutua tai ne ovat vain jääneet taka-alalle, listatkaa niistä itsellenne joitan ja päättäkää toteuttaa lähiviikkojen aikana."

No itse olen neulonut paljon ja se on määrätyllä tavalla tuottanut mielihyvää. Eihän siihen aikaa olisi, mutta telkkaria kuitenkin tulee tuijotettua iltaisin ;)

Mitäs sitä sitten on jättänyt tekemättä? Leipominen? No sitäkin on silloin tällöin tullut harrastettua, mutta nykyään enimmäkseen leipäkoneella tai sitten joitain kakkuja. Lukeminen? No sitä voisi hiukka enempi lukeakin, mutta vessassa istuminen tuottaa helposti peräpukamia ja toistaiseksi vessa on oikeastaan ainoa paikka jossa saa edes hetken istua rauhassa. En ole vielä oppinut lukemaan yhtäaikaa teeveetä töllätessä ;) Moottoripyörällä ajaminen? No mun pyörä särkyi kesällä enkä tykkää Viragon ajoasennosta. Enkä kyllä taatusti lähde tuonne lumisateeseen moottoripyöräilemään vaikka oma prätkä olisikin kunnossa (mutkun ei ole). Musiikin kuunteleminen analyyttisesti? No tätä harrastan joskus ehkä kerran kuussa. Useamminkin voisi, mutta rahatilanne estää uusien hankintojen hommaamisen. Piirtäminen/maalaaminen? Tämä on ehkä se, mitä mieluiten tekisin, mutta siihen on useampikin pikkuihminen vaikuttamassa ettei siitä tule mitään. Vielä hankalampi siirtää maalaustarvikkeet sivuun kuin kudin taikka kirja...

Ehkä olen kuitenkin keskimäärinen tyytyväinen tähän tilanteeseen? Kai ehkä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers