keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Huh!!!

Käytiin kaupungilla. Ekaks paikallinen Tiimari läpi; ei ollut sitä Ystäväkirjaa siellä. Sitten VapaaValintaan (ja pääsin lankahyllyjen ohi kevyesti, mukaan meinasi kyllä tarttua kolmenkympin hintainen jättisuuri nallekarhu, mutta sit järki voitti ja nalle jäi hyllyyn itkemään...) jonka paperihyllytkin olivat tuollaisista tyhjät. Ostin kuitenkin NallePuh -rannekellon jonka sai puoleen hintaan koska patteri oli hyytynyt. Ja Esikoinen sai viimein oman LittlesPet Shop -hahmon.

Sitten Euromarkettiin. Satu pyysi mua ostamaan sieltä halpoja Supeja (2€/20 kpl:n pussi kun normaalihinta on noin femman). Siellä kuolaten katsoin Nallen kevät-lankaa, ihanan sinistä... Mutta pysyin tiukkana ja marssein kassalle vain Supien kanssa, kassalla tosin puoliheräteostona ostin pussillisen Airwaves -purkkaa.

Sitten ihan "meidän" ruokakauppaan... Tosin siinä välillä koukkasin vielä postissa, Matleena ja JaanaJ; posti tuo teille kohtapian jotain... Osa lähti siis ajoissa postin kyytiin, osalla kesti vähän turhan nolostuttavan pitkään... Ruokakaupassa kärryt täyttyivät ääriään myöten, kun oltiin syöty lähes tyhjiin asti kaikki kaapit. Kaksisataa sinnekin saatiin kulumaan, mutta nyt on kuivakaapit taas täynnä.

Mutta tuo ystäväkirja jäi siis ostamatta. Harmittaa ihan sikana! No perjantaina vissiin koukataan Forssassa, josta pitää hakea miehen synttärilahja, poiketa Lidlissä palauttamassa pulloja ja jos siellä sitten piipahtaisi Tiimarissa katsomassa. Jollei sielläkään ole, niin sitten nostan kädet pystyyn :(

1 kommentti:

  1. Posti oli perjantaina jättänyt kortin, että kookas kirje noudettavissa. Lieneekö nyt sinulla osuutta asiaan?

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers