Marmati-mati-mati-mati-marman-marman...

Eilen illalla mies haki keskimmäisen kummisedän taas saunomaan. Tiedetäänhän se, että runsasta kaljoittelua siihen kuuluu. Mies on nyt ollut 4 kuukautta lomautettuna ja jokainen lomautuspäivä on latistanut tuon itsetuntoa, vaikka se ei todella ollut miehen omaa syytä päätyä lomautetuksi. Jos firmalla menee heikosti, niin ensin sieltä laitetaan pois ne joille pitää maksaa palkkaa enempi, eli ne räkänokat jotka kesällä tuli määräaikaiselle pidetään ja ikälisiä hankkineet laitetaan ulos. Ihan ymmärrettävää.

Siinä sitten illan mittaan äijät humaltuivat enempi ja kun likkoja patistin nukkumaan hiusten harjauksen kautta, huomasin että keskimmäinen oli sitten taas kerran leikannut hiuksiaan itse! Koska Esikoinen oli sitten jo nukkumassa en lähtenyt perään karjumaan kitapurjeitani puhtaiksi vaan jäin sadattelemaan ja purkamaan kiukkuani Esikoisen luistinsukkiin (eli neulomiseen). Tuostakos mies suutahti. "Et sitten voi siirtää tuota käsityötäsi pois edes tuollaisen asian vuoksi!" Koitin selittää että vahinko hiusten suhteen oli tapahtunut vessassa suljetun oven takana, eikä tilanne tästä enää muutu miksikään aamuun mennessä. Ihan turha olisi ollut lähteä tytölle rähjäämään enää yhdentoista aikaan illalla. Toki jos mulla olisi röntgenkatse ja olisin nähnyt mitä vessassa tapahtuu, niin taatusti neule olisi lentänyt nurkkaan kun olisin syöksynyt ottamaan sakset pois tytön kädestä. Ihan kuten mulla on muutamankymmenen kertaa neule lentänyt nurkkaan kun poika on kiipeillyt epämääräisissä paikoissa.

Ehkä mies ei tajunnut sitä sillä jos istumme molemmat sohvalla telkkaria katsomassa ja mä neulon ja tulee jokin tuollainen tilanne, niin olen yleensä silloin pyytänyt miestä hätiin. Jos mies istuu luurit korvalla tietokoneellaan tekemässä jotakin uutta biisiä, niin silloin huolehdin itse näistä, mutta jos on ihan "vaan laiskana" niin silloin mielestäni neulomukseni menee snadisti edelle.

Jotenkin mies alkoi sitten sopertaa siinä että kyllä tämä kaljan kippaaminen on ihan yhtä palkitsevaa kuin tuo neulominenkin. Ja kyllä tätä voi tässä normaalin perhe-elämän ohessa harrastaa siinä missä tuota neulomistakin... Jaa juuvai? Neulominen ei tee reaktioista hitaampia eikä motoriikasta kömpelömpää. Neuloen saa aikaan jotain vähän pysyvämpää kuin illan humalan ja aamun krapulan. Lämmittävämpääkin kuin se, että pintaverenkierto vilkastuu hetkeksi...

Asia on kyllä jo sovittu ja mies pyysi anteeksi, mutta silti mulla jäi takaraivoon suunnaton ärtymys. Jos mies olisi verrannut neulomistani hänen musiikkiharrastukseensa, en olisi ollenkaan suivaantunut niin. Musiikin tekeminen on ihan yhtä luovaa kuin käsityöt. Molemmilla on teoreettiset mahdollisuudet tehdä vähän voita leivän päälle. Mutta se että ottaa kaljoittelun käsitöiden vertailukohteeksi meni kyllä rankasti metsään.

Anoppi pyysi meidät tänään kylään ja syömään, mutta mua ei innostanut lähteä tuon iltaisen aiheuttaman ärtymyksen ja täällä kotona käsistä ryöstäytyneen juustonaksuinvaasion vuoksi. Keskimmäisen kummisetä kun aina tuo tullessaan sipsejä jos jonkinlaista, niin täällä sitten oli olkkarin lattia vuorattu juustonaksuilla (ja koira ei niistä isommin piittaa eli jää syömättä) ja niiden yli oli kävelty. Joten murusia kaikkialla. Vaikken siivoamisesta niin pidäkään, niin nyt jäin ennemmin tekemään sitä kuin lähdin murjottamaan anopin ruokapöytään. Oli sitten kyllä muukin syy; virittelin tulisijoihin valkeat jo ennen kuin mies lähti vierastamme palauttamaan kotiinsa, eikä ole mitään järkeä lämmittää ja sitten päästää lämpöä harakoille.

Nyt taidan (lähes) hyvillä mielin istahtaa sohvalle, laittaa Queenin devarin pyörimään ja ottaa eilen kesken jääneet sukat taas työn alle.