tiistai 7. huhtikuuta 2009

Jotain neuloutunutkin

Tässä noin viikon ajan olen neulonut itselleni yläosaa. Bikiniyläosan nimellä ohje on, mutta itse ajattelin kokeilla josko näistä olisi ihan jokapäiväiseen käyttöön. Toistaiseksi tuntuu ihan mukavilta päällä. Lanka ei ollut ohjeen kertomaa vaan jonkin matkaa paksumpaa, joten "sävelsin" ja sovitin matkan varrella.

Nyt pitäis mennä hampupyykille ja sitten maate että jaksaisi aamulla patistaa tytöt kouluun ja sen jälkeen mennä jatkamaan kutomista. Hammaslääkäriaika olisi huomisaamuna, mutta se on pakko peruuttaa; autossa ei ole bensaa niin paljon että voisi lähteä :/ Torstaina sekin asia järjestyy pois samalla kun käydään täydentämässä taas ruokavarastot.

2 kommenttia:

  1. En ole itse koskaan kokonaista ryijyä puissa kutonut, kaverini ja mummoni on kyllä niitä tehnyt. mummo itseasiassa on kutonut tuon saman talviryijyn, jota olet nyt tekemässä, se on mielestäni sommitteluna tosi onnistunut. Muistan vaan tuon nukkasäilytysongelman. Kouluaikana katkottiin kaverille nukkia urakalla muutkin (kun tietenkin oli aikaraja saada se ryijy valmiiksi, ja ihan yötämyöten ei yläasteikäinen voinut olla kutomassa...)

    Voi että, olen kateellinen, kun sulla on kangaspuut taas käytössä, omat puut on kasassa kyllä mutta äitin autotallissa. Enkä tällä kakaralaumalla saa mitään tehtyä, turhaa haaveillakaan. Kannattaa varmaan pitää sakset piilossa...

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin noita puita kaipasin koko sen ajan mitä ne olivat tuolla kellarin vintillä säilytyksessä. Sakset on visusti pojalta piilossa, tytöt jo onkin sen verran oppineet elämästä että heidän puolestaan uskallan olla levollisin mielin. Toista oli silloin kun nuorempi tytöistä oli pojan ikäluokkaa tai ehkä max. puolen vuotta vanhempi... Olivat sitten menneet silppuamaan kaulahuiviloimen puista sillä välin kun minä kävin vessassa.

    Jonkin kapean mutta pitkähkön ryijyn haluaisin kutoa itsellenikin, mutta sen aika on vasta sitten kun tuo tilausryijy, pari villashaalia ja jokunen matto on kudottu.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers