torstai 10. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen ja ties kuinkamonennes...

Tänään pistin itseeni ensimmäisen annoksen Avonex -merkkistä ainetta kun Rabif ihon alle piikitettävänä aiheutti hurjia ihoreaktioita. Tosin kun tämä A pistetään lihakseen niin toki siinä pitää olla ihan HERMEETTINEN NEULA joka meikäläisen neulakammoisen mielestä on AIVAN JÄRKYTTÄVÄ! No, olin tiistai- ja keskiviikkopäivät jo ehtinyt treenaamaan sieneen sekä vapaalla kädellä että injektorilla. Se ihka oikea pistäminen sitten menikin ihan kivasti injektorilla. Miestä taisi heikottaa enempi kuin minua sitten loppuviimeksi... (oli mukana opettelemassa pistämistä jos kuitenkin mulle menee pupu pöksyyn jossain vaiheessa...)

Ennen pistosopetusta (joka siis tapahtui aluesairaalalla, hoitajan läsnäollessa) piipahdin Jyskissä ostamassa kaksi halpaa pussilakanaa (á 5€, joten kankaan metrihinnaksi jäi alle 1,30€) joista teen sitten läjän kässäpussukoita kun esikoinen tilasi niitä synttärivieraille jaettavaksi... Mitäpä ei äiti tekisi lastensa eteen... Huooh.

Lauantaita (KIP) varten on jo puikot teroiteltu ja aivonystyröitä hierottu. Pitää nimittäin olla terävässä kunnossa molempien kun olen Silmu&Solmu -käsityöpuodilla opastamassa taikalenkkisukkien (magic-loop) tekoa kahta kerralla kärjestä alkaen... Huih...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers