torstai 14. huhtikuuta 2011

Baskeria ja baskeria (sisältää tautikuvausta, herkät hyppikää yli)

Jo jokin aika sitten tyttöjen koulukaverin äiti toimitti mulle baskerin, josta pitäisi tehdä uusintapainos. Replican tekeminen jäi joksikin aikaa kun poitsu oli päättänyt katkaista siihen käytetyn bambuisen virkkuukoukun. Sain hommatua uuden mutta kun työ oli hyvässä vauhdissa niin loppui lanka. Lisää lankaa olen tilannut ja se saapunee maanantaina. Sillävälin neulon toista suunnilleen samanmallista. Saa sitten tilaaja päättää ottaako kumman vaiko molemmat :)

Mies haki tänään pari sairauslomapäivää. Sama tauti kuin jo lapsetkin on läpi käynyt, eli vatsaflunssa tai jokin sen sorttinen. Keskimmäinen oksensi lauantaina autossa juuri kun olimme pääsemässä määränpäähämme Sastamalassa. Piti viedä lapset erään Liigakaverin luo siksi aikaa kun itse olisin istunut neulomassa. Maanantaina koulusta kotiutui hyvin kalpea esikoinen joka menikin samantein nukkumaan herätäkseen jonkun tunnin kuluttua oksentamaan. Meni vähän aikaa ja poika ökäili lattialle... Onneksi olin juurikin ennättänyt siivoilemaan lattioita, muuten olisi ollut aika moni lelu desinfioinnin tarpeessa.

Likkalapset olivat varuiksi vielä eilispäivän kotona, kun tauti heitti vatsan kokonaisvaltaisesti sekaisin ja olisi se ollut noloa tuon ikäisten lasten tahria housunsa koulussa...

Itse toivon äärettömän lujaa että säästyisin tältä taudilta, sillä huomenna menen työhaastatteluun. :o

2 kommenttia:

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers