perjantai 1. huhtikuuta 2011

Eilen mainittu ja tänään jo kuvattu

Ihanaisen SNYni lähettämä paketti saapui todellakin tänne perämetsiin jo tiistaina 29.3. mutta koulu verotti niin paljon voimavaroja, etten jaksanut kuvata saati raportoida ja vielä enemmän on keskiviikosta asti tapahtunut työharjoittelu verottanut jaksamista.

Mutta tässä muutama kuva paketista (jopa namit pysyivät koskemattomina tähän päivään asti!!)

Kämmekkäät vihreästä Floricasta. On muuten yksi lempilankani :)

Vähän toisesta kuvakulmasta

Loppu sisältö.
Eli paketista paljastui kämmekkäät jotka ovat tismalleen oikean kokoiset, 5 pussia KoolAideja ja kaksi kerää Maijaa sekä Aapeli -sukkalankaa (85% suomenlampaanvillaa ja 15% nylonia. Hunajasaippua ja lisäksi namia; muksuille pepelakut (eikä yllättäen edes tullut tappelua siitä minkä makuisen kukakin ottaa) ja mulle valkoista suklaata. Kaiken kruunasi tuo hauska ankkakortti :)

Tuo Aapeli -lanka on kuulemma elävän esikuvansa mukaan nimettyä, Iisalmesta Anttilan lammastilalta. Mukavasti tuoksuu lampaalta :)

Mutta luulenpa että menen hetkeksi oikomaan. Vaikkakin lyhyt, niin päivä oli kuitenkin melkoisen raskas.

(Lisäystä 3.4. Tuo ankka-kortti päätyi kehykseen piristämään keittiön ilmettä, ottelen kuvaa jahka jossain vaiheessa saan nuo hyllyt muuten silleen kuvattavaan kuntoon :D )

3 kommenttia:

  1. Kiva, että lakuista ei tullut tappelua. Totta puhuen käväisi kyllä kaupassa mielessä pitäisikö ottaa kaikki samaa makua.

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut kiva paketti. Nuo kämmekkäät ovat upeat.

    VastaaPoista
  3. Aah, mikä ihana paketti :)
    Kyllä sinun kelpaa....

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers