keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lokakuun SNY

Eilen jo oli postista noudettavissa, mutta kun ei ollut sitten enää illemmalla liikekannalle lähtöä, niin nouto jäi tähän päivään kun kävin kaupassa ostamassa mm. nuoremmalle kummitytölle synttärilahjaa niin samalla reissulla sitten otin paketin kyytiin.

Lokakuun SNY-paketti

Tässä SNY-paketin sisältö. Kerä sukkalankaa (en ole aiemmin testannut juuri tuota lankaa), Paraphernalian ohjeet (sama ohje oli muuten kevään tai viime syksyn sny-paketissa, vaikka eipä sillä väliä,  parempi ohjeista olla tuplakappaleet kun ne tuppaa nuhjaantumaan tai jopa häviämään reissun päällä), laudeliinoja (hyvä juttu kun silloin tällöin saunavieraita käy) ja namia mulle ja Masse-kissalle. Ihmeellistä on se, että nuo namit kelpasivat meidän kissalle, kun tuppaa olemaan varsin nirso! Kerjäsi jopa lisää!

"Saalis"
Kauppareissun jälkeen käytiin Lyydian kanssa morjenstamassa kummitätiään lankakaupassa. Nämä tarttuivat sieltä mukaan parin hys-kerän ohella. Rowanit oli alekorissa 4€/kerä joten ne halusivat muuttaa meille. Kuulin muuten että SNYni oli käynyt tuolla samaisessa lankakaupassa ja meinannut ostaa mulle sukkapuikot! Onneksi myyjäkummitäti oli ollut valppaana ja kertonut etten sukkapuikkoja käytä. :) Josta tulikin mieleen, että jos SNYni haluat säästää postikuluissa, niin kannattaa toimittaa pakettini Einin välitettäväksi. Ainakin jos tuolla satut useammin poikkeilemaan :)


Tässä vielä loppuun kuva erittäin harvinaisesta valoilmiöstä joka sunnuntaina kävi meitä tervehtämässä hyvin hetkellisesti.

5 kommenttia:

  1. Hih..no en ollut ostamassa sulle sukkapuikkoja kysyin neulotko magicloop tekniikalla..
    Meijän lankakauppa on ihana paikka..tulee vain niin harvoin käytyä siellä..kivaa kun lanka kelpasi ja kissille namit..nuo on kelvannut useammallekkin ronkelille..
    Aurinko jaksoi tänäänkin paistaa..vähän aikaa
    Sny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paikallinen on hieno paikka. Viimeaikoina siellä tullut oleiltua vähän enemmän kun typyn kummitätsä on siellä töissä :)

      Mutta jos tässä suunnitelmat menee niinkuin toivon, niin saan piakkoin oman työtilan niin sitten tullee vapaa-aika oleiltua siellä eikä Pyryllä...

      Poista
  2. Ihanan paketin olet saanut. Mitä onko tuo aurinko?

    VastaaPoista
  3. Heippa.
    Onnea perheenlisäyksestä Sinulle. Olit ilmoittautunut "vanhassa blogissani" Anna hyvän kiertää tempaukseen. Voitko laittaa yhteystietosi minulle sp. eija_s4(at)luukku.com niin voin laittaa sinun toivomasi korin jossain vaiheessa postiin.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers