perjantai 19. joulukuuta 2008

Päänvaivaa


Hyihän hiisi, osasi tuo Masse pelästyttää mut tuossa eräänä päivänä... Nukkui silmät auki ja vilkkuluomet näkösällä... Harvinaisen v-mäisen näköinen otus noin... Mutta on tuo häijykin; hiirille... Lähes joka päivä se ottaa ja laittaa sellaisen hengiltä! Loisto-otus! Mieskin on jo moneen otteeseen päässyt perumaan pahoja puheitaan siitä "rääpäleestä jonka hankin meille riesaksi".

Tässä on pulmallinen kohta keittiössä. Jalkalistoja ollaan laittamassa. Tuo se sitten aiheutti harmaita hiuksia ja ärräpäitä. Mutta saatiin kuitenkin palapeli kutenjoten kasaan...

Ja lisää harmaita aiheutui siitä kun poika oli piilottanut nuo kaksi pienintä palaa jonnekin. Niitä sitten tosiaan etsittiin kissojen ja koirien kera. Löytyivät kuitenkin, mies kun sanoi ettei hän enää kyllä sahaa yhtäkään palaa... Vaikka saha onkin tuossa terassilla eli ei montaa askelta tarvitse ottaa. Huomisaamuna sitten liimataan palaset paikoilleen ennen kuin lähdetään liikkeelle.

Mä menisin kanssa nukkumaan, mutta kun pitää miehen farkut saattaa vielä kuivausrumpuun tuon pesukonemylläyksen päätteeksi.

Mies sai tänään ennenaikaisen joululahjan eli uuden kännykän. Vanhansa kun ei enää soi, värisee vain. Oli kovasti otettu.

Myös meille tuli uusia laitteita; uusi digiboxi. PlusTV-paketin hankkimalla kun sai boxin eurolla, niin otinpa sitten paketin. Peruutan sen oitis kun mahdollista. Anoppi ja appiukko saavat meidän vanhan boksin.

2 kommenttia:

  1. Kissat on kyllä käteviä. Mun vanhempien luona ei ollut vuoteen kissaa, mutta sitten rotta putos äiteen auton konepellille vintin ylisiltä juuri kun oltiin lähdössä ajamaan ja sen jälkeen tulikin kertaheitolla 2 kissaa. :D

    Toinen on tosin sen verran nirso yksilö vanhoilla päivilläänkin, että ei viitti syödä niitä nappaamiaan otuksia. Se tuo ulkorappusille saaliinsa riviin ja haluaa vaihtokaupassa kissanruokaa ja kehuja. ;)

    VastaaPoista
  2. Noista kissan silmistä; se on saattanut syödä päästäisen. Kissathan ei yleensä syö niitä, kun ovat myrkyllisiä, mutta nuori kissa ei voi välttämättä tietää sitä. Mutta oire menee kyllä ohi, ei huolta. Hyvää joulua teidän perheelle, kaikesta yök-taudista huolimatta.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers