perjantai 17. helmikuuta 2012

On se nyt yks p**kele!!!

Anteeksi ronski kielenkäyttöni, mutta nyt suututtaa!

Aamulla läksin kuskaaman tyttöjä koululle ja poikaa päiväkotiin ja siitä sitten jatkoin matkaani lähimpään isompaan ruokakauppaan. Matka taittuu noin 10 km verran valtatietä 9 pitkin. Menomatka olikin ihan ok, mutta kun tulin takaisinpäin, niin sappi kyllä kiehahti.

Mikä siinä on ettei liikennesäännöt ja varovaisuus liikenteessä koske uudempien autojen omistajia?!?!? Keli ei siis todellakaan ollut mikään kesäinen. Lunta pöllysi jonkin verran ja tiessä hurjahkot jääpolanteet keskellä ajokaistaa ja ajokaistojen välissä.

Itse ajoin suurinta sallittua (80 km/h) ja jo kilometrin ajettuani olikin takapuskurissa melkein kiinni yksi uudenkarhea Forf-farkku. Tosin se jätti hetkeksi melkein turvavälin kun levähdyspaikalla oli pari poliisiautoa... Mutta jahka olimme päässeet näköetäisyyden ulkopuolelle, niin taas tuo roikkui puskurissa kiinni. Ja kun vastaantulevien letkassa oli pieni väli, niin siitä ohi niin että heilahti.

Hetken kuluttua näin sivupeileistä että taas joku roikkuu peräpuskurissa. Ja kuinka ollakaan se uusimainen Mersu mennä luikauttaa ohi ilmeisesti yhtään ajattelematta mitä liikennemerkein on osoitettu; ohituskieltoalue.

Jos keli on tuollainen varsin liukas, tie polanteinen ja vielä jopa suhteellisen vilkasliikenteinen, niin ei silloin saakeli soikoon kuuluisi kenelläkään olla niin kiire että vaarantaa paitsi oman, niin myös muiden tielläliikkuvien turvallisuuden. En yhtään ihmettele miksi tuolla pääkaupunkiseudulla pelti kolisee ja menee ruttuun kun tulee vähänkin huonommat ajokelit.

7 kommenttia:

  1. Samaa mietin silloin, kun uutisissa oli pääkaupunkiseudun isoista ketjukolareista. Turvaväli on ilmeisesti nykyään ihan yliarvostettu asia :(

    VastaaPoista
  2. Samoin täällä pohjoisessa. Jokunen päivä etelän ketjukolareiden jälkeen täällä satoi 30 cm lunta ja 4-tiellä sattui peräkkäin kaksi ketjukolaria. Seuraavana päivänä uskaltauduin kylille ja eikö *** heti ollut puskurissa kiinni jäisellä ja lumisella tiellä huonossa näkyvyydessä joku kiireinen uudella autolla. Eivät ymmärrä jarrutusvihjeitä, vaan heidät on päästettävä ohi pysäkillä.

    Marianne

    VastaaPoista
  3. Perässä roikkujat sapettaa mua hyvillä kesäkeleilläkin, saati sitten kehnommalla säällä. Onneksi ei tarvitse autoilla kuin tosi satunnaisesti.

    VastaaPoista
  4. Täällä pääkaupunkiseudulla kun yrittää pitää turvaväliä niin siihen tunkee vähintään 10 kiilaajaa eteen. Eli turvavälin kanssa liikkuu ennemmin takaperin kuin eteenpäin :( Siinä isossa ketjukolarissa oli ennemminkin ongelmana se, että ajettiin satanen lasissa, vaikka näkyvyys oli 8m siis oikeasti kahdeksan metriä... Eli kun näki edessä ajavan perävalot oli jo ihan myöhäistä. Eli tilannenopeus on myös hukassa. Mikä siinä on, että ei huomioida muita teillä liikkujia eikä osata enää kiltisti odottaa omaa vuoroaan? Onneksi on viikonloppu eikä tarvi enää autoilla tällä viikolla =D -Parempaa viikonloppua toivotellen-

    VastaaPoista
  5. Salainen Neuleystävä18. helmikuuta 2012 klo 13.32

    Täällä pk-seudulla mutta onneksi autottomana asustavana olen tuota samaa asiaa kauhistellut työkavereiden puheista ja niinä harvoina kertoina, jolloin olen itse täällä ratin taakse uskaltautunut. Miten ihmisillä liikenteessä ylipäätään voi olla niin kiire, että jokaiseen pieneenkin väliin on ängettävä tai sitten metroon juostaan pää kolmantena jalkana yhtään välittämättä muista aseman kulkijoista, vaikka seuraava tulee yleensä maksimissaan neljän minuutin kuluttua.. Eräs hyvä ystäväni, joka asustelee siellä Loimaan suunnalla, oli täällä Helsingissä käymässä juuri silloin isojen ketjukolarien päivänä. Hän tiivisti tunnelmat mielestäni hyvin ihmettelemällä, että mikä näitä kaupunkilaisia oikein vaivaa, kun hänen näkökulmastaan ja maailmankuvastaan katsottuna menossa oli aivan tavallinen lumipyry. Niinpä. Toivottavasti postiauto sentään ei sorru hurjastelemaan ja eilen matkaan laitettu paketti löytää tiensä turvallisesti perille:) Leppoisaa viikonloppua! -SNY-

    VastaaPoista
  6. Hei SNY!

    Kyllä näillä seuuin nuo posteljoonit pruukaavat toisinaan vähän hidastella, ennemmin kuin kaahailla... Tai sitten vaan postiliikenne poikittaisesti halki Suomen kulkee hitaammin kuin pystysuuntaisesti. Ihmettelen kyllä miksi niin. Tai sitten täällä eteläisemmässä osassa maata sitä postia on enempi kuskattavana?

    VastaaPoista
  7. Minulta taas pääsi p..kele tänä aamuna kun takapeilistä näkyi rekan eturitilät. Tuskanhiki päässä ajoin rekan edessä 54 km.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti :)

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers