perjantai 31. lokakuuta 2008

Vuorokausirytmi taas sekasin...

Tosin, ei kai se haittaa... Huomiseksi tai siis täksi päiväksi on luvattu vesi- ja räntäsateita, joten ei ehkä ole paras mahdollinen keli alkaa vaihtamaan ikkunaa?

Sain neulottua viidennen pipon HA-mallilla ja se lähtee kuivuttuaan kohden Yhdysvaltoja, kisasta "liuenneen" kohteelle. Jotain kivaa ja SUOMALAISTA pitäisi keksiä pakettiin mukaan.

Tässä muuten lisäksi kuvajaisia siitä kierrätyskassista joka Stannalle lähti postiin ennen kuin itse istuin "kidutuspenkkiin".



Jotain tehty...


Makkarissa pistettiin tuuleemaan sitten kun isompi puudute oli lakannut vaikuttamasta. Vaatekaapit siirrettiin siihen nurkkaan missä sänkymme oli ennen ja sänky tuupattiin ikkunan eteen. Toisen vaatekaapin paikalle tulee pojan sänky. Miehen Hammond nyt ei valitettavasti sopinutkaan siihen väliin mihin ajateltiin, mutta kaipa sekin tuonne vielä saadaan sovitettua.

Lisäksi päivittelin miehen bändin sivuja. Nyt sieltä löytyy ihan "oikea" musiikkivideokin, eli Urho. Käykäähän katsomassa :)

torstai 30. lokakuuta 2008

Puolen päätä tunnoton

Mutta eipä enää särje hammaskaan. Puudutetta joutui laittamaan normaalia enempi kun potkin ja sätkin tuolissa. Tilapäinen paikka sinne laitettiin ja 6.11. uudelleen piinapenkkiin ja juurihoitoon... oujee... Koitin ehdottaa etteikö sen vvoisi kiskoa suoraan heti pois kun nuo juurihoidot ei välttämättä aina toimi, mutta koitetaan nyt kuitenkin.

Puhelin tuli takas eikä siitä oltu muistia tyhjennetty. Taustakuvana oli edelleen tuo
--->
kuva pojusta.

Ja Stannan kauppakassi on postissa :)

Hampulääkäriin

Sain ajan tälle päivälle, vaikken heti aamulla ehtinytkään soittamaan kun nukuin.

Ja sitten sain tekstiviestin, että saan noutaa OMAN puhelimeni tänään. Eli kuvia tiedossa taas vähän laadukkampina.

Posti toi Stannalta kivan kassin, ja se lähtee heti koekäyttöön kun menen sinne hammaslääkäriin. Ja postiin viemään Stannalle KKK-kassia sekä Hackmanille yhtä paistinpannun kantta... Jäi nuppi käteen kun olin laittamassa pannun päälle. Onneksi se tippui laminaattilattialle eikä laatoille tahi keraamiselle liedelle...

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Mitähän sitä yön tekis?

Kuinka usein uskaltaa ottaa 600 mg ibuprofeenia? Helkatti! Hammasta särkee niin ettei meinaa saada oltua. Unta lienee turha odottaa... Toivottavasti mäsä ei riehaannu tästä... Heti aamulla soitto hammashoitolaan ja pitää toivoa että akuuttiajan saisi heti...

tiistai 28. lokakuuta 2008

Väriä, verhoja ja vastauksia

Mulla on taannoin ellokselta ostetut paneeliverhot, josta ajattelin tuohon keittiöön jouluverhoa, värjäsin sen ja siitä tuli ikävä possunpunainen. Tänään sitten suttasin uudelleen noiden reaktiivivärien kanssa ja nyt siitä on tulossa liilahtava; ei joulunpunainen vieläkään... Mutta parempi sekin kuin possunpunainen josta en tykkää yhtään.

(huonoja kuvia kun miehen kännykän kamera on mikä on...)




Keittiössä on nyt vihdoin verhot. Sain eilen ommeltua sen muutaman kuukauden odotelleen orvokkikankaan verhoiksi. Ja nimenomaan verhoiksi, ei mitään salusiini-kappa -yhdistelmää kuten alkuun mietin.

SNY kyseli että uskonko horoskooppeihin. Uskon! En mihinkään hömppälehtien tai iltapäivälehtien, vaan siis ihan horoskooppeihin, niihin jotka tehdään kullekin henkilökohtaisesti. Astrologia on kiinnostanut vuosikaudet ja sitä olen jonkin verran lukenutkin.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Seisaaltaan blogattua...

Työtuolini on vallannut iso läjä laatikoita. Laatikot ovat matkalla sisällön tutkimisen jälkeen takaisin tuonne nurkkaukseeni toivottavasti vähän tyhjenneinä.

Nurkkaukseni siivouksen yhteydessä mulle taas konkretisoitui tuo suunnaton lankojen määrä. Ihan oikeasti mun ei tarttis varmaan kymmeneen vuoteen ostaa yhtään lankaa lisää... Nyt on P-A-K-K-O ottaa kunnollinen niska-persote itsestä ja olla ostamatta (paitsi Nallen four seasons kevät ja kesä sit kun ne tulee...)

Nyt neulotaan ja virkataan vanhaa varastoa pois... Nih!

Hattuhyökkäyksessä olen vielä sen verran mukana, että olen "hulluna hatuntekijänä" vielä tappamassa ainakin yhden henkilön.

Ompelukonettakin tuolta nurkasta jo varovasti kysyin kaverikseni...

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Ääneemässä käyty

Lähdettiin sitten koko porukalla tuonne Kalliohoville. Lapset jäi autoon ja olivat ihmeissään kun me oltiinkin poissa vain niin vähän aikaa... Kotiin tullut ilmoituslappu toimitsijalle, äänestyslippu toiselta toimitsijalta kouraan, marssi koppiin ja numerot lipukkeeseen, lipuke leimatuksi ja pudotus pönttöön. Siinäpä se, aikaa tosiaan taisi mennä minuutti jos sitäkään.

Isäni kävi tänään Esikoisen nimipäivillä ja samalla sitten miehen vanhemmat tulivat ja niin ne "isäukot" sitten sopivat, että jos perjantaina vain on sopiva keli, niin pirttimme ikkuna vaihdetaan silloin...

lauantai 25. lokakuuta 2008

Tunnustusta


Sain tämän Pico y arte -plakaatin Kikiltä

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Ja eteenpäin tämä lähtee:

1. Villasukalle
2. Pörrölle
3. Maddaleenalle
4. Helmikselle
5. Tainalle

perjantai 24. lokakuuta 2008

Hiki!

Lapset on kaikki mummulassa (miehen vanhemmilla) ja mies treeneissä. Olen koittanut siivota ja pirtti onkin jo pääosin siivottu (lukuunottamatta "mun valtakuntaa"). Lakaistu ja imuroitu ja mopattu. Hiki tuossa puuhassa tulee vaikka sisälämpötila onkin 18°C. Vielä pitäis keittiön lattia imuroida ja mopata. Ehkä ehdin ennen kuin mies tulee lasten kanssa kotiin. Tai en sitten tiedä kuinka monta mukeloa sieltä tulee, tytöt vähän uhkasivat jäädä mummulaan yöksi. En pistäisi hanttiinkaan...

Uusii puikoi

Hermostuin tuossa päivänä eräänä kun ne halpispuikot ei sitten sopineetkaan hipiälleni ja suivaannuksissani menin ja tilasin Vuorelmalta neljät pyöröt. 120 cm pitkät 2 mm ja 2,5 mm puikot ja pipoja varten 3 mm ja 4 mm 40 cm mittaiset puikkelot... Tänään saapuivat he.

Maanantaille on luvassa myös kivaa postia; Polinkalta tilasin läjän nappeja... *nolo*

Einin piti tulla tänään opettelemaan magic loop -tekniikalla neulottujen sukkien saloja, mutta kuulemma päivä on ollut sen verran kökkömäinen ettei viitsi ottaa riskiä että kökkömäisyydet jatkuvat. Toisaalta en laita pahakseni, viikkosiivousta pitäisi suoritella... Taidankin houkutella nuo tytöt apulaisiksi. Mieskin kun on kolmatta päivää hitsaamassa Autooni uusia helmoja paikoilleen.

(Edelleen kuvatonta, kun se N73 on huollossa)

torstai 23. lokakuuta 2008

Pääasioita

Muistutan nyt uudelleen pääasioista, blogiin saa ilmottautua mukaan ja Räveltämössäkin on ryhmä.

Itsellä on rastapipa II puikoilla ja ohje kirjoittautuu siinä ohessa.

Voi hulinaaa

Siskoni kirjoitti omassa blogissaan että Turku on nyt kuitenkin kumoamassa kestovaippakiellon päiväkodeissa. Hyvä juttu.

Meillä oli tänään aamulla hulina-aamu. Tyttöjä ei meinannut millään ilveellä saada hereille ja aamutoimiin. Lopulta 7 aikaan istahtivat aamiaiselle. Ja sittenkin mölisivät kaikkea turhanpäiväistä, siis suu kävi vaan ei syömistarkoituksessa. Poika yleensä nukkuu tuonne 9 tai 10 asti, mutta tänäänpä heräsi tuohon tyttöjen vetkuttelun aikaansaamaan melskeeseen ja sekin vielä hidasti aamun toimintoja (koita sitten leikata juustosta siivuja yhdellä kädellä... vielä veitsellä kun höylä on hukassa). Lopulta 5 minuuttia ennen kuin taksi tulee hakemaan tien päästä keskimmäinen alkaa paniikissa etsimään reppuaan, jonka piti olla keittiössä valmiina. Lopulta se löytyi kerrossängyn alta... Mitä ihmettä se siellä teki?

Nyt kun poika nukkuu jälleen, voisinkin varmaan ottaa neulepuikot ja Lumpy Bumpy-pallo esiin ja aloitella miehen rastapipaa. Kun tuon astianpesukoneenkin jo pistin tekemään töitään.


Ja edelleen enempi kuvattomia kirjoituksia kun ei sitä kameraa ole...

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Myydään

2 mm pyöröpuikot kärjestä kärkeen pituus noin 90 cm. Vahvasti nikkelöidyt puikko-osat. Hinta 2 € postikuluineen!

Ensimmäinen kommennteihin ilmottautunut ostajaehdokas saa!

Tilasin sitten oitis uusia työvälineitä samaa kokoa. On sangen hassua että addin niklatuilla messinkipuikoilla kykenen neulomaan, mutta nämä "halpapuikot" reagoi heti nahkani kanssa. Jos mulla olis se saakutin kamera, niin olisin ottanut sini-punaisista kämmensyrjistä kuvan.

EDIT: MYYTY

tiistai 21. lokakuuta 2008

Tanner hurmehessa...

Esikoinen tuli koulusta ja lykkäsi pahaa-aavistamattomalle äidilleen eli minulle paketin jonka tuli kaukaa merten takaa aina Uudesta Seelannista saakka. Aavistelin pahaa. Ja niinhän se oli että paketista paljastui verenhimoinen pipo. Suussa suklaata ei pipon aiheuttama kuolema ollut ollenkaan niin hirveä kuin muuten olisi voinut olla. Eli siis hattuhyökkäys on kohdaltani ohi. Olin viimeinen elossa ollut suomalainen!

Mies saa nyt sitten nauttia pussillisesta Marianne-karkkeja Joni Skiftesvikin kirjan Apteekkilaiva -lukukinkereissä.

(Kuvia olisin laittanut sekä Uudesta Seelannista asti seilanneesta paketista sekä tästä kirjapaketista, mutta kun se mun kamera on puhelimineen huollossa...)

Uuups...

Mun hiiri tekee omia epämääräisiä liikkeitään ja klikkailee ihan omiaan... Tänään oli sähöpostissa Ilun lankaklubin lasku...

Pitäisköhän tää kone hiirineen viedä huoltoon (vaiko koneen käyttäjä)?

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kyl nyt potkii vastaan...

Ne Autoni helmat nimittäin. Tai ei ne helmat vaan niiden asennus.

Saatiin isältäni CO2 -pullo lainaan. Se ei suoraan sopinut Mison -kaasupulloon tarkoitettuun mittariin. Väliadapteria jouduttiin metsästämään koko Loimaa läpi kunnes viimeisenä oljenkortena Loimaan Lukosta sitten löytyi. Rautiassa ei ollut, mutta sieltä sentään ystävällisesti neuvottiin naapuriliikkeeseen AgriMarkettiin, jonka palvelutasoon en ollut ollenkaan tyytyväinen. Aivan kuin palvelu siellä erikseen maksaisi... Sieltä meidät nuivasti ohjattiin Loimaan peräkylille Veloto -puljuun, jossa taas asioin yksin (ainoa rahaa sisältävä maksukortti on mun nimellä) ja sain niin sovinistista kohtelua ettei mitään määrää. Piti melkein myyjää repiä hihasta että sain asiani toimitettua mutta turhaan.

No se adapteripalikka sitten viimein tosiaan löytyi ja mies oli ihan että JIPPII nyt pääsee töihin. Mutta... Kaasupullo päästi vain "tuhnun" eli tyhjä. Pullon täyttö maksaisi jotain päälle neljänkympin, ei siinäkään vielä mitään, mutta kun pullon "katsastus" on voimassa "vain" kymmenen vuotta ja se on mennyt yli 2 vuotta sitten umpeen. Katsastus maksaisi viidenkympin päälle eikä sitä saa ihan tuosta vain, vaan pullon katsastus veisi aikaa noin kaksi viikkoa...

No jottei niin harmillista kaikki olisi, niin poikettiin kirpparilla miehen kanssa. Pojalle löytyi banaanilaatikollinen MegaBlocks -palikoita nallepuheineen 10€:lla, itselleni löysin farkut 1,5€:lla, Keskimmäiselle toppahaalarin 3€:lla ja Esikoiselle läjän paitoja 0,50 - 1€/kpl. Mukaan tarttui myös 1,5 euroon 2 mm pyöröpuikot. Sitä sitten tiedä mikä laatu noilla pyöröillä on, mutta noin pieniä pyöröjä mulla ei ollutkaan.

Lisäksi kävin paikallisessa luotaistuoteliikkeessä kysymässä villapesuainetta (olen havainnut Sonett -merkkisen yhdeksi parhaimmista) ja sinne luvattiin sitä tilata nyt kun talvi on tulossa ja varmaan ihmiset villavaatteitakin alkavat pestä... Ei siis tarvitse sitäkään enää tilailla mistään Ruskovillalta tms ja maksaa suunnattomia postikuluja.

Edit 13.32
Tarkempi tiedustelu tuotti tulokseksi, että täyttö ja katsastus 15 kilon kaasupullolle on yhteensä 90€ ja ponnistuksen ajaksi saa lainaksi pullon, jonka vuokra on noin 5€ + käytetty kaasu päälle/muutama päivä. Eli taitaa asiat sittenkin setviytyä tästä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Viiden meemi

Viisi asiaa pakastimessani
1. Vihannessekoituspusseja
2. pakastevadelmia
3. pakastemustikoita
4. pakasteherneitä
5. "kylmäkalleja"

Viisi asiaa vaatekomerossani

1. Vaatteita (omia)
2. vaatteita (lasten)
3. pyyhkeitä
4. lakanoita
5. lehtiä

Viisi asiaa autossani

1. Öljykannu (takaluukussa)
2. kasettisoitin
3. turvaistuin
4. talouspaperirulla
5. roskia

Viisi asiaa käsilaukun virkaa tekevässä repussani
1. Vaippoja
2. peffapyyhkeitä
3. hedelmäsosepurkki
4. neule
5. paksu parsinneula

Kaappasin tän meemin matkaani Tikrun blogista

Mjauahtavaa!



Eilen illalla poika simahti sohvalle eikä mennyt kovin pitkään kun Masse otti tilanteesta hyödyn ja käpertyi pojan kainaloon nukkumaan. Suloista!

Tänään mies kävi viemässä saunalle puita Keskimmäisen ja Peten kanssa. Ei kestänyt kovin kauaa kun mies tuo Peten takas sisälle ja käskee pistämään oven hakaan. Kissa palasi kuukauden reissultaan kotiin! Ei ollenkaan nälkiintyneen näköisenä, vaan ehkä ennemminkin pulskistuneena tai sitten vain nuo talvikarvat hämäävät... On tuolla Kissalla ollut reissu, en tiedä missä on mahtanut käydä kun pantansakin oli hukannut ja kova halipula on.

Tässä Kissa ja Masse esipesee kastikepannua :)

Sukkasatoon ennättänee vielä nämä tänään aloitetut sukat, Kirjo-Pirkkaa lilasävyisenä sain Helmikseltä taannoin läjästä nappeja.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Pääasioita

Josko ihmisiä kiinnostaisi liittyä neulomaan, virkkaamaan tai muulla tavoin tekemään päänlämmittimiä eli päähineitä Tammikuussa, niin voisin vaikka tällaisen tempauksen organisoida. Blogia tätä aihetta varten en ole vielä tehnyt, mutta "Räveltämöön" kyllä jo loin ryhmän (meinasin kirjoittaa että tyhmän...).

Ilmoittautukaa ihmeessä kyytiin jos kiinnostaa. Tein sitten bloginkin.

Mikä ihmisiä vaivaa?


Olen tässä pitkään miettinyt että mikä tässä Suomenmaassa on vikana kun tapetaan toisia. Viimeaikoina näitä uutisia on tulvinut jos jostakin suunnasta. Äiti nukuttaa lapset ikiuneen, äiti tappaa koko perheen velkojen vuoksi, oppilaat tappavat opettajiaan ja opiskelukavereitaan, miehet tappavat vaimojaan ja lapsiaan, kuten nyt tässä viimeisimmässäkin tapauksessa.

Onko terveydenhuoltomme todella niin retuperällä, että näitä tapauksia ei todella tunnisteta joukosta?

Hiljennyn neulomaan ja sytytän kynttilän!

Kuppilaneulonta jäi taas!

Tänään ei olisi ollut kukaan kipeä. Tänään olisi autossa ollut bensaa. Mikään ei olisi periaatteessa voinut estää mua lähtemästä Vammalaan neulomaan (pojan villahousuja valmiiksi?) paitsi että esti. Miehelle kyllä kerroin että ha-lu-an lähteä tuonne ja kellonaikakin toisella tiedossa. Jäi illalla kuitenkin treenien jälkeen ottamaan "viisasten juomaa" pojan toisen kummitussedän kanssa. Soitti kyllä neljältä yöllä että voisi vaikka hänet noutaa, mutta olikohan kupin kallistelun ohessa unohtanut että meillä on kolme lasta joita ei todellakaan saa neljältä yöllä hereille ja autoon... Kotiinkaan ei lapsia olisi voinut jättää, sillä matkalla voi aina jotain sattua. Sovittiin sitten että mies menee yöksi treenikämpälle joka on puhelinten kantaman ulkopuolella. Lupasi laittaa kellon kymmeneltä herättämään, mutta kuten arvata saattaa, niin oli sitten nukkunut... 11.24 soi puhelimeni että saa tulla noutamaan. Tosin siinä vaiheessa mulla enää ollut mikään kiire. Itse asiassa laitoin itselleni vielä kahvia keittymään ja istutin pojan syömään oman aamupalansa... Grr...

perjantai 17. lokakuuta 2008

Arvatkaapa harmittaako!

Se nimittäin että puhelimeni (ja sen myötä kamerani) on huollossa. Käytiin nimittäin tuolla Leppijärven motellilla (jossa olin töissä vielä 1,5 kk sitten) ja jestas kun se paikka on muuttunut! Enää siellä ei ole kauppaa vaan väliseinä on purettu pois ja nyt on suuuuunnattoman kokoinen asiakastila. Ja se näyttää jopa vielä suuremmalta kuin oikeasti onkaan, sillä seinät on maalattu valkoisiksi. Eteinen on kutistunut vain pieneksi tuulikaapiksi joten oletan että talvella paikka on lämpimämpi kuin ikinä ennen.

Esittäydyin entisenä työntekijänä, joten ehkäpä sinne olisi mahdollisuus päästä takaisin hommiin jossain vaiheessa.

Isän sukat valmiit!


Lähtee postiin tänään vielä. :) Mies tosin naureskeli eilen illalla, että eikös nuo ole väärän väriset... Ihan väärän väriset, olis pitäny miehen mukaan olla ruiskukansinistä... No haitanneeko tuo, lämmittävät kuitenkin toivottavasti!

Kivaa postia taas!

Postilaatikossa majaili pakettiosoitekortti, Crafnetshopin kirjekuori ja Titityyn lankaklubin lähetys.

Tässä ensin SNY-paketti. Mohairia kaksi kerää, kivaa oranssinsävyistä lankaa niinikään kaksi kerää (eri laatuja keskenään, mutta väri sama = arvatkaa lähtikö mielikuvitus jo kehittelemään noista hauskaa pipoa...), isoja hakaneuloja, kaksi kynttilää ja käsinkirjoitettu kirje.


Ja Titityyn paketista paljastui miehen rastapipaa varten tilaamieni lankojen (Lumpy Bumby ja shibui knitsin sukkalangan) lisäksi klubilangat O-Wool ja Xie. O-Wool tietty villaa (puoliksi myös luomupuuvillaa) ja Xie on ohutta bambulankaa. Ihania värejä!!! NAM!

Mies sitten päätti eilen kuvata kun kiipeilin seinille... Siis laitoin uutta kipsiä seinälle niihin kohtiin, josta rapinki roiskahti pois kun peltejä koitin aukoa...

torstai 16. lokakuuta 2008

Rähmälän rähmälän rähmälä

Ei ne tuplanjohdot sitten sopineetkaan :( Väärää tyyppiä :( Nyt sitten pitää käydä varaosaliikkeestä ostamassa vähän kalliimmalla uudet ja nuo lähtee paluupostissa takaisin.

Kohta lähdetään koko perheen voimin Loimaalle. Mies menee asioimaan työkkärissä ja me muksujen kanssa mennään kauppaan. Ja kun sieltä tullaan takas menee mies hitsaamaan ne helmat ja vaihtamaan öljyt suodattimineen. Ei nimittäin proppu auennut eikä tuolla tallissa mahtunut käyttämään jatkovartta...

tiistai 14. lokakuuta 2008

Lankaa, lankaa, lankaa...

Vihreää, oranssia, vaaleanpunaista, mustaa, hopeanharmaata... Olispa vaan kamera...

Kiitos Maddaleena! Ihanaa lankaa on, ja tytöt olivat ihan innoissaan suunnittelemassa raitoja! Kiitos! (kuva löytyy tuolta di tutto cuore -blogista)

Ilman kameraa :(

Kävin tänään hakemassa Motonetista tilaamani auton osat (helmapellit, sytytysjohdot ja -tulpat, ilman- ja öljynsuodattimet sekä jarruletkut) Matkahuollosta ja HongKongista kaksi 4 litran pönttöä 5W-50 Mobil 1 -moottoriöljyä kun oli taas tarjouksella 55€ yhteensä. Samalla reissulla vein sitten N73 -puhelin/kamerani takuuhuoltoon. Tilalle sain ihan persusmallisen puhelimen. Koitetaan nyt sitten pärjätä sillä siihen asti kunnes tuo oma puhelin palaa takaisin.

Nyt pitäis sitten mennä neulomaan niitä isän sukkia että saisi ne joskus valmiiksikin. Kuvan ottamiseksi pitää sitten lainata miehen kännykkää ja siinä on kuitenkin paljon vaatimattomampi tuo kameraominaisuus.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Aaaaaargh!

Tyttöjen eka syyslomapäivä "lusittu". Mies tulee kohta kotiin toistaiseksi viimeisen työpäivän päätteeksi ja sitten onkin 4 vuorokautta "ylimääräistä viikonloppua" tämän sirkuksen kanssa...

Joku päivä ajellaan mun vanhemmille että mies saa lainaan suojakaasupullon jotta kykenee korjaamaan autoni helmat. Joku toinen päivä "dumpataan" muksut miehen vanhemmille, että päästään keskenämme ostoksille (joulukin se tulla jollottaa jossain vaiheessa...).

Esikoinen sai tänään salaiselta askarteluystävältään paketin!

Minä sain ihanan multimediatekstiviestin ex-pomolta. Oli pikkuisen tyttösen kuva ja kiitokset sukista. Pitääkin vissiin tehdä noita pikkuisia sukkia enemmänkin jemmaan kun aina silloin tällöin kuulee, että joku tuttu odottaa vauvaa. Nyt kun tuo ohje on vielä tuoreessa muistissa muunnelmana joka sopii noin 2 kk ikäiselle ja siitä hiukan eteenpäin.

Mut kait sitä sais mennä keittämään sitä kahvia jota mies tilasi... Oli tänään nimittäin moottoripyörällä töissä! Hrrr....

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

2 x kortti

Ajastettuna laitan tän kirjoituksen...

Siinä molemmat eilen askarrellut kortit. Kummitytölle 4-vuotiskortti ja kummitytön pikkuveljelle nimiäiskortti. Tosin tää olis pitänyt viedä synnärille ja se jonka annoin synnärillä olis ollu nyt parempi... Ei kai haittaa...

Viimehetken valmisteluita

Pesukone jyllää puhtaaksi miehen paitaa. Kun pyykkikone lopettaa tuo kuivausrumpu astuu kuvaan. Mies meni siistimään naamavärkkiään. Itse mietin kuumeisesti että mitä laitan päälleni. Tyttöjen ja pojan vaatteet on jo mietitty...

Miks aina on näin, että edellisenä iltana huomaa ettei seuraavaksi päiväksi ole vaatetta. Onneksi meillä on kuivausrumpu!!

Näin muuten viimeyönä ihmeellistä unta. Olin voittanut siinä 1000 euron lahjakortin K-Supermarkettiin. Mitään ostorajoituksia ei ollut mutta lahjakortti piti käyttää kaikki kerralla! Ostin sitten kalleimpia lihoja (ja tonnikalafilettä) sekä juustoja. Kotiin päästyäni ihmettelin että minne saan nuo oikein mahtumaan... Ja sitten piti mennä ostamaan uusi pakastin. Toivottavasti tuollaista voittoa ei siis kohdalle osuisi.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Voi ei!!!

Miks aina näin??? Esikoinen valittaa mahaansa ja on juossut vessassa useasti. Ei kai vaan tuonut koulusta jotain mahatautia nyt syysloman kunniaksi. Jos tuo tyttö on tosissaan kipeä vielä huomenna, niin ei voida kuvitellakaan lähtevämme siskon tyttären synttäreille ja pojan nimiäisiin. Voi itku!!!

Massu täynnä

Sain eilen valmiiksi kolmannet Tuulan sukat. Tällä kertaa suoraan kokoa pieni vauva. Sinisestä 7 veljestä -langasta ja kohdehan näille on huomenna nimiäisiään juhliva siskoni poika. Kortti pitäisi vielä askarrella. Ehkä teen samanmoisen kuin tein ex-pomolle...

Eilen tuli kipsit seiniin tuohon palomuurin kohdalle ja hellan liesitaso muurattua paikoilleen ja samalla levyn viereen kivilaatat. Viikolla saadaan sitten jo varovasti lämmitellä tuota leivinuunia. Hyvä homma!

Nyt olen neulonut taas niitä hattuhyökkäyksen jalkoihin jääneitä isän sukkia Novitan Nalle sesonkilangasta (Syksy). Kai nekin ennen pitkää valmistuu.

On ollut vähän vaisu tämä päivä. Matalapainekeli taitaa vaivata paitsi itseäni, niin myös Vuodatuksen palveluita (jaa mitä?) sekä puhelinlinjoja, joita pitkin bitin pitäisi tänne meille (ja täältä meiltä pois) liikkua. Vettä tihkuttaa koko ajan ja on niin syksyisen ankea keli. Pitäisi sekä salaiselle neuleystävälle että salaiselle kirjaystävälle laittaa paketit kasaan. Jotkin kortit niihinkin väkästää, mutta kun jotenkin niin väsyttää...

Jos menen nukuttamaan pojan ja jään itsekin hetkeks koisimaan...

perjantai 10. lokakuuta 2008

Autoa katsastamassa

Oltiin pojan kanssa katsastamassa mun autoa, tosin poika ei siitä mitään tiedä kun nukkui koko ajan kuin uppotukki. Jarrut oli loistavat, iskareissakaan mitään sanomista. Kaikki laakerit ja ohjausnivelet olivat kunnossa. Valot ja vilkut kaikki ok sekä nämä muut vimpaimet kuten pyyhkijät ja pesimet... Sanottavaa sitten löytyi pakokaasupäästöistä. Tyhjäkäynnin arvot ihan normaalit, mutta kierroksilla löytyi isosti eroja sallittuihin. Lisäksi helmoissa on ruostumaa, joka pitää hitsata. Tuulilasista ja etujarruputkista tuli maininta että vuoden sisään tulisi vaihtaa.

Pakokaasuihin vaikuttaa varmasti ilmanpuhdistin, tulpat ja tulpanjohdot. Ehkä jokin moottorin putsauslitku pitäisi ajaa kanssa läpi. Helmapalat ostetaan uudet ja mies ne lupasi hitsuutella paikoilleen, mutta tuon pakokaasupuolen kanssa ei itse liene tehtävissä kuin noiden palikoiden vaihto. Jos se auttaa yhtäänkään, niin sitten lienee loppu jossain säädöissä jonka saa korjaamo sitten hoitaa.

Hylky siis tuli ja kuukausi aikaa laittaa kuntoon.

Kortti ja sukat



Tällaisen vauvaonnittelukortin väkästin ex-pomolle. Hiukan hirvitti maalata vesiväreillä suoraan korttiin, mutta ihan kohtalaisen kiva tuosta tuli.




Tuulan sukat vol 1 ja vol 2. Saa pieni tyttö nyt sukan pidettäväksi ja seuraavat ensi talveksi. Toivottavasti tästä lahjuksesta tykätään.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Ruututeema jatkuu...


Poikkesin Jyskissä ostamassa tyttöjen huoneeseen oranssin räsymaton ja pirttiimme tällaisen ruutumaton (sekä sen alle liukuesteen).

Älkää häiritkö!



Masse koittaa kääriytyä tassuihinsa kun koitan siivoilla ja siinä ohella joudun heittelemään tavaraa sohvalle... Oli pakko napata kuva tuosta otuksesta



Ja vanha pönttö näyttää aika kivalta tuolla ulkona... voiskohan sen hyötykäyttää jotenkin???

tiistai 7. lokakuuta 2008

Vessa NYT!

Välivaihe vanhan pöntön poiston jälkeen ennen uuden asennusta. Tuli sitten pestyä lattia kauttaaltaan.



Ja siinä se on. UUSI pönttö.



Ja tämä lähtee pönttöjen hautausmaalle

Valmis ampparipipo ja vessa nyt

Esikoinen ja pipo

Sain pienemmällä silmukkamäärällä ja vähemmillä toistoilla tehdyn hyökkäyspipon valmiiksi. 80 silmukkaa sadan sijaan ja neljän mallikerran tilalle tein vain kolme. Tupsukin haluttiin, joten sellainen tehtiin. Keskimmäiselle pitäis tehdä kanssa.

Vessaa koitin siivota tulevaa pönttörumbaa ajatellen... Totesin tosin, että lienee helpompi pestä lattia sitten kun vanha pönttö on viety pois ja ennen kuin uusi tulee tilalle. Ensi kesänä (???) sitten tulee laattalattia ja lattialämmitys sekä se kauan kaivattu lattiakaivo!!!

Tuollainen Aataminaikainen pönttö meitä on palvellut sen reilun kymmenen vuotta joka tässä ollaan asuttu. Oli vanha ja väsy jo silloin, mutta nyt uusien vesijohtojen myötä väsyi ihan liikaa kun veden paine on jotain ihan muuta kuin se oli aiemmin. Vanhat venttiilit ei enää jaksa pitää painetta takanaan... :(

Eilen Tiimarista ostin kipsitaulusetin ja se muotti on tismalleen laattojen kokoinen, joten päässä alkoi raksuttaa jotta jos vaikka tekaisisin seinille muutaman kipsilaatan...

Pohdintoja aamutuimaan

Meillä on täällä aika viileää. Ollaan oltu sen verran flunssassa ettei ole ollut jaksuja lähteä _vielä_ puuvajaan, mutta kai tästä tarttis. Valitettavasti leivinuunia ei voi vielä lämmittää, sehän lämmittäisi lähes koko torpan.

Nyt aamulla keskimmäinen kysyi, että onko hänellä villapaitaa... Eipä löytynyt joten lupasin neuloa hänelle. Tyttöjen lähdettyä koulutaksille, meninkin mylläämään lankakoreja ja käsiini osui pussi, jossa on keskimmäisen kummisedän äitivainaan jäämistöstä talteen otetut langat. Aloin miettimään aikaa taaksepäin...

1996-1997 pyörein kaupungilla ystäväni Katjan kanssa aika paljonkin. Samoissa porukoissa liikkui myös mieheni ja keskimmäisen kummisedän veli. Tämä viimeksi mainittu tiemmä oli iskenyt silmänsä minuun. Jos, ja jos... No, kuitenkin jos olisi jotain siitä seurannut ja kaikki mennyt muuten kuin nyt, niin anoppini olisi nyt sitten kuollut.

Mutta mitäs näitä miettimään. Menneet on menneitä eikä mulla ole koskaan ollut tuota keskimmäisen kummisedän isoaveljeä kohtaan muita kuin kaverillisia tunteita, jokin vain ei "natsannut" kohdalle toisin kuin miehen kanssa johon rakastuin silmittömästi kun ekan kerran juteltiin. Aika ajoin tämä harmaahko arki lyö kasvoille märän rätin lailla, mutta silti niistä yli 11 vuoden takaisten tapahtumien muisteleminen tuo lämpimän olon. Jotain on siitä kuumasta 1997 kesästä jäänyt :)

Mutta jotta harmaahko arki olisi vähän lämpimämpi, niin pitänee tästä mennä laittamaan pesukone pesemään pyykkiä. Nyt kun mulla on taas pesuainetta, kiitokset Einille että jaksoi toimia kuriirina! (Einin työpaikalla myydään Allegroa työntekijöille hieman halvemmalla kuin vakiokuluttajahinta on)

Niin ja mieskin on taas vähän paremmalla tuulella. Oli työnjohdon taholta kuullut että lomautuksensa tuskin tulee olemaan kovin montaa viikkoa, eli ei kuulemma kannata alkaa epätoivoisesti etsimään uutta työpaikkaa. Koneistajathan tuonne ekana takaisin pyydetään kun kaivureita taas aletaan tekemään. Asentajat pyydetään sitten vasta viimeisenä, kuten ovat nyttenkin viimeisenä lähdössä pakkolomille.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Pönttö ja pönttö ja pönttöjen pönttö

Ostin sen vessanpöntön. Ja jalka- sekä kattolistat keittiöön. Ostinpa sitten vielä kipsilaastia ja vessaan uuden hanankin. Koiralle ostin kuukauden murkinat ja sain siitä kaupanpäälle uuden ruuansäilytyspöntön johon mahtuu koko säkillinen kerrallaan.

Mutta se pönttöjen pönttö olin minä... Tai ainakin miehen mielestä kun sen hanan ostin. Oraksen pesuallashana bidé-suihkulla. "Senkin pönttö! Tollasen kalliin sit menit ostamaan!" Ovh tuolla hanalla toki oli 202€ mutta maksettavaksi siitä jäi 150,01€ ja myöhempi hintavertailu netissä osoitti, että noin kympin siitä maksoin enempi kuin jostakin tuntemattomammasta merkistä toimituskulujen keralla. Orakseen kuitenkin luotan enempi kuin johonkin Kiinassa valmistettuun Kranaan. Oraksen tuotteet valmistetaan kauimmillaan Puolassa...

Kotvasen surffailtuaan netissä, mieskin pyörsi puheitaan... En siis sittenkään kai vissiin ollut se pönttöjen pönttö...

Huomenna haetaan (tai mies hakee isänsä kanssa) pönttö ja listat.

3. valmis


Hattuhyökkäyksen kolmas pipo valmistui kotva sitten. Poika sovitti ja meinas karata pipo päässään... :)

Keskimmäinen muksuista saapui tovi sitten koulusta ja jahka esikoinenkin on kotiutunut, niin lähdetään kaupunkiin. Ensinnäkin koira sai aamulla viimeiset ruokapallerot joten niitä pitää taas kuukauden satsi käydä hakemassa ja uusi vessanpönttö pitää ostaa. Tuo vanha päästää vettä läpi koko ajan. 2-5 minuutin välein ottaa lisää vettä; tullee kova vesilasku... Vaikka vessaa vielä ihan remontoitaisikaan, niin tuo on pakko vaihtaa!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Löytyy...

[ ] akvaario
[x] Arabian astioita, Muumi-mukeja on muutama
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[x] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] Iittalan astioita, Verna -viinilaseja ja Aino Aalto -laseja
[ ] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu (espresso)
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[x] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone - monitoimikone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[x] kottikärryt
[x] kuisti
[x] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita, stepperi
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[x] lankapuhelin
[x] langaton hiiri
[x] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] litteä tietokonenäyttö (x3)
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[x] moottoripyörä
[ ] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[x] omakotitalo
[x] ompelukone
[x] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone, käytöstä poistettu vanha pleikkari
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[x] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] suihkulähde
[x] sukset (lapsilla)
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[x] takka
[ ] taulutelevisio
[x] tauti, ms itsellä joo
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[x] traktori, parikin, kiitos maajussin
[x] tulostin
[x] uima-allas
[x] ulkorakennus
[x] ulkosauna (sisäsaunaa olekaan)
[ ] useampi televisio käytössä, kolme
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[x] videokamera
[ ] viinaa, valitettavasti ei koskaan säily kun tuo siippa sen ennättää juomaan
[ ] villamatto
[x] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[x] yleiskone, on komerossa
[x] yläkerta (jos avoin ullakko lasketaan)
[x] lemmikkieläin x 2-3

Voi räkä!!!

No nyt se räkätauti on mulla joka miehen sai sairaslomalle. Nenä on koko ajan tukossa, yskittää jne... Eipä ole kauaa edellisestä räkätaudista.

Eilen olisi ollut neuletapaaminen Vammalassa, mutta koska nukuin yön huonosti taudin vuoksi, niin en jaksanut raahautua pussittavine silmineni sinne. Lähettyvillä kyllä käytiin sitten perheen voimin kaupassa (Huittisissa) kun ruokakaapit alkoivat näyttää tyhjää. Hullussa Miehessä ja Lidlissä asioitiin. Tytöt halusivat Lidlistä sellaisen letkuohjattavan nosturin ja mies bongasi itselleen prätkätakin.

Nuoremmalle kummitytölle ostettiin Legoja synttärilahjaksi (ensiviikonvaihteessa) ja pojalle ostettiin uusi Jukka Hakka. Ostettiin myös Einin tyttärelle synttärilahja kun piti illemmalla siellä käydä. Oltiinkin menossa kun poika oksensi autossa! Käytiin sitten pihalla kääntymässä ja annettiin lahja ja tultiin takas kotiin pesemään pojan vaateparsi ja istuimen pääliset. Oksennus saattoi johtua kyllä ihan vain liiasta makeasta (tytöt olivat unohtuneet leikkimään nosturillaan ja poika kävi tyttöjen karkkien kimppuun) mutta ei otettu riskiä että olisi ollut mahataudissa ja tartuttanut Einin lapset.

Nyt pitää mennä jatkamaan hidasta siivoilua. Kämppä on taas kuin pommin jäljiltä.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Alma-Media boikottiin

Alma Media NETISSÄ:

Vuodatus-blogipalvelu
Telkku.com
Etuovi.com
Autotalli.com
Monster.fi
Mikko.fi
Bovision
City24
Mascus
Motors24
Objektvision
Autoinfo (Virolainen vaihtoautomarkkinapaikka)
Apartment pl (Puolalainen kiinteistöportaali)

LEHDET:

Aamulehti
Iltalehti
Satakunnan Kansa
Tori - Tampereen kaupunkilehti
Porin Sanomat

Pohjoiset lehdet:

Lapin Kansa
Pohjolan Sanomat
Kainuun Sanomat
Koti-Kajaani
Uusi Rovaniemi
Koillis-Lappi
Kuriiri
Meri-Lapin Helmi

Suomen Paikallissanomat:

Kankaanpään Seutu
Koillis-Häme
KMV-Lehti
Kuhmolainen
Kurun Sanomat
Nokian Uutiset
Pyhäjokiseutu
Raahen Seutu
Rannikkoseutu
Sotkamo
Suur-Keuruu
Sydän-Satakunta
Uutismarkku
Valkeakosken Sanomat
Ylä-Kainuu
Jokilaakso
Kokkolan Sanomat
Merikarvia-lehti
Oulun Eteläinen
Raahelainen
Vekkari
Vieskalainen

Kauppalehti-ryhmä:

Kauppalehti
Lehdentekijät
Baltic News Service


Näiden sanomalehtien ja Internet-saittien lisäksi Alma Media omistaa joko kokonaan tai osittain ainakin...

- Mediaskopas UAB (Liettualainen mediaseurantayhtiö)
- Ex-TietoEnator 121 Oy, nyk. Kauppalehti 121 Oy (one-to-one-markkinointiyhtiö)
- Suomen Business Viestinä Oy (ilmoitusmarkkinointi ja yritysjulkaisut)
- Kiinteistöalan Tietopalvelut R.E.I. Oy (vuokra-asuntomarkkinoiden asiakashallintajärjestelmät)

Julkaisuyhtiöitä:
- Kustannus Oy Otsikko (kaupunkilehtiä julkaiseva yhtiö)

Jakeluyhtöitä:
- Tampereen Ykkösjakelu Oy (jakelutoiminta)
- Aamujakelu Oy (jakeluyhtiö)

Lähde: Alma Median Internet-sivusto


On se vaan hyvä että siirryin vuodatuksesta bloggeriin :) ja keltaisesta lehdistöstäkin olen aina "tykännyt" iltasanomista enemmän.

Hey You!

This is my blog! This ain't no chatroom!

Anteeksi kovasti, mut oli "pakko" laittaa kommenttien moderointi päälle kun tuli 52 epäasiallista "kommenttia"

3. pipo



Tällainen paljastui saapuneesta kirjekuoresta.



Ja näin sille kävi. Liikaa virheitä alussa, joten tehdään kokonaan uusiksi. Ja tää merinovillainen tuotos lähtee sitten Israeliin.

Ilu:
Ei kun kyl se mun tehtäväks jokatapauksessa tulisi. Niinhän se oli että edellinen elossa oleva hyökkääjä jatkaa...

torstai 2. lokakuuta 2008

Voi jysäys!


Miten joku aikuinen voi olla noin vastuuton että väistää rottaa kyydissään lapsia. Ei ymmärrä!

Junasukat = Tuulan sukat

Tällaisen tiedonannon sain lukea Sukkasadon blogista

Apteekissa käyty

Kävin hakemassa miehelle antibiootit keuhkoputkentulehdukseen, Otrivinia nenän tukkoisuuteen ja Strepsilsiä kipeään kurkkuun. Maitohappobakteerien syömisen mies aloitti jo aamummalla.

Samalla reissulla kävin Jalokivigalleriassa ostamassa itselleni uuden nenäkorun kun edellinen hävisi kesällä pihalle. Samalla ostin esikoisen kaimalle synttärilahjaksi kristallikivistä tehdyn rannekorun. Poikkesin myös Hackmannin tehtaanmyymälässä ostamassa neljä Savonia -kahvilusikkaa (enempää en kerralla raski ostaa kun kuitenkin hintaa on 2,10€/kpl) ja vielä Kirjapörssistä kävin ostamassa JokeriPokeri Poks -taikurikirjan synttärilahjapakettiin laitettavaksi.

Kelta-mustaan pipoon on silmukat luotu ja eka kerros neulottu. Nyt pitää mennä laittamaan ruokaa poppoolle. Tänään syödään broileria ja grillattuja vihanneksia sekä kaaliraastetta.

Fibonacci Frequency Hat

Niin tuohan on se hattuhyökkäyksen pipomalli. Fibonacci Frequency Hat löytyy Ravelrysta ja olen siis kaksi pipoa tuolla mallilla neulonut SWTC:n Therapi -langasta. Nyt tarttis sitten neuloa tytöille samanlaiset 7-veljeksestä. Väriyhdistelmä kelta-punainen! Ehkä teen kuitenkin toiselle puna-valkoisen ja toiselle kelta-mustan? Ei ensinnäkään menis sekaisin.

Jos sitä vaiks tänään sitten lois silmukat noihin, junasukat vol 2 alkaa olla jo aika hyvin mallissaan.

Piiiiiiiiiiiiiiiiitkät lapaset


Kun tuossa taannoin manailin ettei pojalla pysy lapaset käsissä... Ratkaisu on nämä ja näihin tuleva kuminauha. Eipä saa nyittyä lapasia pois...

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Vielä mukana hyökkäämässä hattujen kanssa

Sain tuossa juuri kotva sitten tietää, että pääsen neulomaan kohtapian kolmatta pipoa. Sen pipon matka jatkuu tästä sitten valmiina kohden Israelia. Mulle tullut liian lyhyt pipo tosiaan jatkaa lentopostina kohteenaan Uusi-Seelanti, maa jossa on kolme virallista kieltä, englanti, maori ja määä. (Mies taannoin ajautui juttelemaan erään U-S:laisen kanssa Helsingin linja-autoasemalla ja näin tuo oli kertonut. Maassa kun on lampaita noin 10 kertaa enemmän kuin ihmisiä)

Mies on sairaslomalla. Osittain ehkä harmistuksen vuoksi, mutta ihan lääkäri oli kirjoittanut loppuviikon sairaslomaa hengitystieinfektiosta ja korvatulehduksesta.

Mun pitäis nyt jatkaa pojan lapasten neulomista. Joten näillä puheilla täältä sairastuvalta kuulemiin.

Erilaisia ikä/aika -laskureita

Lilypie First Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers
Lilypie Kids Birthday tickers